Suoraan sisältöön

Puistokävely Merisataman­rannan ja Eiran­rannan puistot

  • Meripuisto

  • Fredrik Stjernvallin puisto

  • Rantakallion­puisto

  • Pyhiinvaeltajan­puisto

  • Hylkeen­pyytäjänkenttä

  • Pyhän Birgitan puisto

  • Ursinin kallio

  • 1900-luvun alusta ranta-aluetta käytettiin halko- ja kalasatamana. Alueen halkaisi satamarata ja siellä sijaitsi pieniä teollisuuslaitoksia. Ennen Eiranrannan puistojen rakentumista alue oli joutomaata ja sitä käytettiin vuosia muun muassa villiin pysäköintiin. 1960-luvulla Eiranrantaan perustettiin nyt uuden asuinkorttelin alta purettu jätevedenpuhdistamo ja Helsingin kaupungin rakennusviraston varikko.

     

    Merisataman ja Eiranrannan puistojen nauha koki perusteellisen muodonmuutoksen ja uusiakin puistoja syntyi vuosina 2007–2011, kun tähän helsinkiläisten rakastamaan ranta-alueeseen investoitiin yli 10 miljoonaa euroa. Kokonaisuuden on suunnitellut Ramboll Finland Oy. Suunnittelun aikana asukkaiden mielipiteitä kuunneltiin ja ne otettiin suunnitelmissa huomioon. Puistojen rakentamisesta vastasivat Stara ja VRJ Etelä-Suomi. Koko alueen laajuus on noin 11,5 hehtaaria. Alue palkittiin vuonna 2011 vuoden ympäristörakennepalkinnolla.