Tilkantorin kautta on kulku Pikku Huopalahden puistoon. Sitä ennen on hyvä pysähtyä Mätäpuron putouksella, jota katsellaan erityiseltä tasanteelta. Tasannetta koristavat merimerkkien muotoisiksi leikatut lehmukset. Merenlahden rannassa olevaa alueen suurinta puistoa leimaa avoimuus.

Puisto on rakennettu alavalle vesijättömaalle, jossa kasvoi nuorta koivua ja leppää. Täyttömaata on lähes kolmen metrin syvyydeltä. Aidattu pelikenttä palvelee alueen koululaisia ja muita kentän käyttäjiä.

Jalavien ja koivujen reunustama kukkula sopii auringonottoon ja vaikka frisbeen heittelyyn. Iso jalava ja muutamat koivut seisovat entisellä rantapenkereellä, paikalla, johon ”köyhien Stockan” alue päättyi. Keskellä Pikku Huopalahden puistoa on lampi, joka kokoaa alueen hulevedet ennen niiden pääsyä mereen. Pikku Huopalahden puisto on keskeiseltä osaltaan vanhaa merenlahtea ja täyttöaluetta, jolle lahden pohjasta ruopatut maamassat läjitettiin. Maasto on muotoiltu sellaiseksi, että ”mutaspiraalit” muodostavat kuivatusverkoston, jota kautta vedet virtaavat hiljakseen kohti merta. Lampeen laskee myös Mannerheimintien suunnasta tuleva suuri sadevesiviemäri. Lammen rannat ja lähiympäristö ovat valitettavasti jääneet viimeistelemättä.

Aidattu pelikenttä Pikku Huopalahden puistossa palvelee alueen koululaisia ja muita kentän käyttäjiä. Hemmo Rättyä
Merenlahden rannassa olevaa Pikku Huopalahden puistoa leimaa avoimuus. Hemmo Rättyä

Puiston tärkein aihe on avoin, aaltoileva nurmikko, jota rajaavat suorina linjoina käytävät sekä selkeät kasvillisuusryhmät nurmialueen kummallakin sivulla. Rantaan päin siirryttäessä avoin tila kapenee. McDonaldsin rakennuksesta katsottuna nurmiaukio on näyttämön kaltainen, valeperspektiivillä näennäisesti pidennetty tila. Tällä lavastustaiteen keinolla luotiin pienelle puistolle sekä rakennuksen ohi linjatulle kulkuväylälle tilan tuntua.

Nurmialueen reunaan sijoittuva torimainen kivetty oleskelutila toimii McDonaldsin ulkoterassina. Nurmialueen pinta aaltoilee voimakkaasti, sen dyynimäisen pinnan toivotaan torjuvan jalkapalloilijat. Nurmialueen ylläpidosta ja automaattikastelun huollosta vastaa McDonald’s Oy. Paciuksenkadun reunassa on kolmen eri pihlajalajin ryhmät, jotka ovat upeat varsinkin syysvärissä. Erityisesti tuurenpihlaja loistaa kuin liekki syysruskassa.

Pylväshaavat vartioivat leikkipuisto Rantapuistoa. Elina Nummi
Leikkipuisto Rantapuisto. Elina Nummi
Pikku Huopalahden puistossa McDonalds’n pihapiirissä on kolmen eri pihlajalajin ryhmät. Elina Nummi
Erityisesti tuurenpihlaja loistaa kuin liekki syysruskassa. Elina Nummi

Leikkipuisto Rantapuisto on osa Pikku Huopalahden puistoa. Sen on suunnitellut vihersuunnittelija Terttu Hilli. Leikkipuisto Rantapuisto on osa Pacius-taloa, johon leikkipuiston lisäksi kuuluvat päiväkoti Pacius ja aikuisten kehitysvammaisten tuetun asumisen ryhmäkoti Solina. Puistoon on rajattu erilaisia leikkitiloja pensasistutuksilla. Luonnomukaisuutta on saatu aikaan esimerkiksi kivien käytöllä hiekkaleikkialueella. Polkupyöräilyä varten on oma rata, jossa on värikkäät turva-alustat. Komeat pylväshaavat rajaavat puistoa ja ovat kuin vartijasotilaita lasten leikeille. Pieni pelikenttä on kovassa käytössä iltapäivisin, kun koululaiset valtaavat puiston.