Vuosaarenhuippu

Kaatopaikan kunnostamisen ja maantäyttöalueen maisemoinnin avulla on luotu uusi virkistysalue kaikkien käyttöön. Alueen erityispiirre on luontaisesti kehittyvä luonto, jonka puitteet ihminen on luonut rakenteilla ja istutuksilla.

Luonnonkivien monimuotoisuutta voit ihailla eri puolilla Vuosaarenhuippua. Kivien syntyprosessi on muokannut niiden väriä ja rakennetta tietynlaiseksi. Vuosaarenhuipulla maarakentamisesta pelastettuja kiviä on käytetty uudelleen. Suuret irtokivet on aseteltu ympäristöön luontevasti. Kiville muodostuu ajan mittaan peittävä jäkälikkö, jos pintaa ei tallata. Jäkälälajisto on erilainen happamilla ja emäksisillä kivillä.

Edessäsi kohoaa luonnonkivistä ladottu keinotekoinen sola, jonka seinämän korkeus on yli kolme metriä. (Huom! Vain ihailua varten, seinämä ei kestä kiipeilyä) Eteläinen, varjoon jäävä seinämä on viileä, kun taas paahdepuoli lämpenee kovasti. Lämpötilaero saattaa kesäkuukausina olla jopa 30 astetta. Hellepäivinä viilentävän varjon huomaa iholla. Kasvillisuus eroaa suuresti: varjossa viihtyvät saniaiset ja korkeat kasvit, paahdepuolella kasvillisuus on niukempaa ja matalaa.

Edessäsi lepää yli kolme miljoonaa tonnia sekajätettä vuosilta 1966–1988. Siihen aikaan jätteistä lajiteltiin lähinnä paperia ja myöhemmin lasia. Siksi suurin osa jätteestä päätyi kaatopaikalle. Jätevuori on peitetty tiiviillä rakennekerroksilla eikä se enää ole ympäristölle haitallinen. Nykyinen pintamaa on kaatopaikan kunnostuksen (v. 2012–2020) jälkeen vihertynyt niityksi parissa vuodessa.

Jalkojesi alla on maantäyttöalue, johon on tuotu puhtaita ylijäämämaita. Nämä ovat syntyneet maarakentamisesta, kun on kaivettu perustuksia rakennuksille. Hienojakoisia maita ei voi hyödyntää esimerkiksi teiden rakentamisessa, koska ne ovat routivia. Siksi ne piti kuljettaa maantäyttöalueelle. Maansiirtokoneilla ja kuorma-autoilla täyttöä on tuotu noin viisi miljoonaa kuutiota. Määrä vastaa yli 300 000 maansiirtokoneen kuormaa.

Avoimet paahdeympäristöt ovat laidunnuksen loputtua ja metsäpalojen tehokkaan sammuttamisen myötä uhanalaistuneet. Tämä paahdeympäristö on rakennettu jäljitellen harjua.

Harjujäljitelmässä on kolme erilaista rakennekerrosta, jotka on tehty maantäyttörinteen päälle. Alimpana on suuria kivenlohkareita, sen jälkeen karkeaa soraa ja ylimpänä kiviä ja hiekkaa. Vesi läpäisee karkearakeisen maan nopeasti ja siksi paahdeympäristö on kuiva. Paahderinteen avautuminen etelään, tuulisuus ja paahteisuus tekevät siitä entistä kuivemman.

Paahdeympäristön lajisto on erikoistunut ääreviin olosuhteisiin, jossa tavanomaiset lajit eivät selviydy. Paahdeympäristöön on istutettu kangasajuruohoa, joka on monelle uhanalaiselle hyönteiselle tärkeä kasvi. Ajuruoho kukkii keskikesällä. Jos onni on myötä, saatat havaita pörisevän kimalaisen tai hennon sinisiiven mettä hakemassa.

Vuosaarenhuipun kaakkoispuolella sijaitsevassa Niinilahden pohjukassa oli vielä vuonna 2002 tervaleppää ja saarnea kasvava, harvinainen rantalehto. Vuosaaren sataman rakentaminen uhkasi lehdon olemassaoloa, kunnes maantäyttöalueen maisemointia hoitaneet Jukka Toivonen ja Pirjo Laulumaa keksivät sille pelastusoperaation.

Rastia ympäröivät rinteet ohjaavat sadevedet laaksoon. Paikka soveltui rantalehdolle, joka tarvitsi uuden kodin. Ensiksi pohja vuorattiin metrin paksuisella, vettä pidättävällä savikerroksella. Sen jälkeen Niinilahden lehtomaata siirrettiin varovasti Vuosaaren sataman rakentamisen tieltä tänne. Lehtomaa leikattiin laatoiksi talvella 2003 ja nostettiin maansiirtokoneisiin. Kuljetuksen jälkeen laatat aseteltiin juuristopuoli alaspäin tähän paikkaan. Mukana seurasi pieniä lehtipuiden kantoja ja juuristoa.

Siirretystä lehtomaasta, kannoista ja juurenpaloista on vähitellen syntynyt uusi lehto. Lehto on saanut kehittyä rauhassa ilman hoitoa. Nyt lehdossa kasvaa lehtosaarnia ja tervaleppiä, valkoisena kukkivia tuomia sekä aluskasvillisuudessa mm. nokkosta, järviruokoa ja keltaängelmää.

Pähkinäpensaista muodostunut holvi tarjoaa satumaisen tunnelman kiireettömälle kulkijalle. Kapea pähkinäpensaslehto on istutettu Käärmeniemestä ja Lehdessaaresta siirrettyyn kivennäismaahan. Keväisin rinteessä kukkivat sinne siirretyt valkovuokot. Alkukesästä voit nauttia luonnonruusujen ja koiranheisipensaiden valkoisista kukista. Syksyisin loistavat orapaatsamapensaan mustat ja koiranheiden punaiset marjat. Kaikki alueen pensaat on hankittu taimistoista, mutta ne ovat sen jälkeen saaneet lisääntyä luontaisesti.

Syksyisin vaeltavat pähkinähakit löytävät takuuvarmasti maukkaat pähkinät pähkinälehdosta. Ne koluavat kaikki pensaat tyhjiksi ennen siirtymistään seuraavalle taukopaikalle. Pähkinähakki varastoi pähkinöitä moniin paikkoihin, joihin se palaa hyvän muistinsa avulla. Pähkinäpensas saa hakin avustuksella ilmaisen kyydin uusiin kasvupaikkoihin. Pähkinät itävät uusiksi taimiksi, elleivät tule syödyiksi.

Upeaa saniaislehtoa ympäröivät jyrkät reunat, jotka on rakennettu kivisestä tukipenkereestä. Koko maantäyttöalue on tehty samalla periaatteella, jotta hienojakoinen maa pysyisi paikallaan. Tämä kuoppa oli alun perin tarkoitus täyttää sataman tieltä kaivetuilla mailla. Maatäytön sijasta kuoppaan tuotiin sopiva määrä maata suojaisaa lehtoa varten. Pohja on täytetty hienorakeisilla kivennäismailla ja pintamaa on tehty lehtikompostista. Rakentamistyöhön osallistui utelias kettu, joka valvoi urakointia ja tarkasti lopputuloksen nukkumalla tumman mullan päällä.

Puusto on kasvanut lehdossa vuodesta 2009 alkaen, jolloin rakentaminen oli saatu valmiiksi. Rehevään lehtomaahan on istutettu tervaleppiä, tuomia ja vähän pähkinäpensaita. Raidat ovat tulleet itsestään. Puiden varjossa kasvaa komeita saniaisia, jotka alkuvuosina sinnittelivät tukalassa paahteessa.

Lehdossa pesivät lehtimetsää suosivat lajit kuten mustarastas, mustapääkerttu, talitiainen ja peippo. Rusakot ja kauriit hakevat lehdosta ravintoa ja suojaa. Saniaislehdon pohjalla on usein tuuletonta, vaikka muualla merituuli riepottelisi niittyjä.

Vuosaaren korkein laki nousee 60 metrin korkeuteen merenpinnan yläpuolelle. Korkeus saavutettiin vuosien 2010–2012 maisemointitöiden myötä. Huipun tuulisuus ja paahteisuus kuivattavat maata ja kasvillisuutta, siksi vain kestävät lajit viihtyvät täällä. Alempana sijaitsevat lehdot ovat reheviä keitaita verrattuna huipun osin kasvittomaan paljakkaan.

Osaatko aurinkoisella säällä määrittää ilmansuunnat huipulta? Avuksesi voit ottaa maamerkit taivaanrannasta ja viereisen kompassin. Kutakuinkin pohjoisessa näkyy Vantaan jätteenpolttolaitoksen piippu ja etelän suunnalla Vuosaaren Cirrus-tornitalo, joka yltää 87,5 metriin.

Sataman yli pitkälle merelliseen saaristoon katsomalla huomaat monet saaret, lähimpänä ovat Mölandet ja sataman edustalla, kauempana Musta Hevonen. Näkymä yltää kirkkaalla säällä lännessä Helsingin keskustan kirkontorneihin asti (14 km). Idässä näkyvät Porvoon Kilpilahden öljyjalostamon piiput (22 km).

Vuosaarenhuipun nimikkokasviksi voisi hyvällä syyllä nimittää ulkomuodoltaan monimuotoisen katajan. Vuosien saatossa alueelle on istutettu tuhansia katajia. Innoituksen yhtenäisille katajanummille on antanut Saaristomerellä sijaitseva Jurmon harjusaari. Laakealla saarella kasvaa pelkkää matalaa katajikkoa ja kanervikkoa silmänkantamattomiin.

Kataja on auringossa viihtyvä pensas tai pieni puu. Kataja on kaksikotinen, mikä tarkoittaa että pensas on joko tyttö tai poika. Siksi marjoilta näyttävät kävyt löytyvät vain tyttöpensaista. Marjoja voi käyttää riistaruokien maustamiseen.

Vuosaarenhuipun katajien emokasvit on kerätty kasvatukseen Hongiston taimistolle luonnosta eri puolilta Suomea. Lajikkeet edustavat katajan luontaisia muotoja. Maanmyötäinen kataja on nimetty Vuosaarenhuippu-lajikkeeksi. Viuhkamaiset katajat on nimetty Lotta Svärdin ja Sven Dufvan mukaan. Suoraan ylöspäin kasvavat katajat ovat lajikkeeltaan Jaakko Ilkka, Sisu ja Urho.