Isokaari on niin ainutlaatuinen katu Helsingissä, ehkä koko Suomessa, että sen on syytä mainita puistokohteena. Se on Helsingin ainoa puutarhakatu, jota reunustavat koristeomenapuut. Kadulla on kaiken kaikkiaan 130 koristeomenapuuta. Niistä noin puolet on valkokukkaisia ja puolet erilaisia punaisen sävyjä. Tämä katu on ehdottomasti vierailemisen arvoinen paikka kukinta-aikaan, kesäkuun alkupuolella.

Runsaasta koristeomenoiden määrästä voi kiittää edesmennyttä kaupunginpuutarhuria Bengt Schalinia, joka toimi kaupunginpuutarhurina 1946–1957. Koristeomenat kuuluivat hänen suosikkeihinsa ja hän tilasi niitä myös Euroopasta pelkällä numerokoodilla varustettuna.

Kaikista hänen istutuksistaan ei suinkaan löydy suunnitelmia ja lajinimiä, niinpä tämän päivän tutkijat ovat saaneet tehdä kovasti töitä arvuutellessaan puiden lajikkeiden nimiä. Rakennusvirasto on teettänyt selvityksen Koristeomenapuulajikkeita Helsingin kaupungin viheralueilla (pdf), vuonna 2007.

Kirsikkamaisesti puolikerrannainen Aamurusko on kenties kaunein Isokaarelta lisäyksen otettu koristeomenapuulajike. Satu Tegel
Isokaarella kukkivat koristeomenapuut. Satu Tegel

Omenapuiden sukuun Malus kuuluu lähteistä riippuen 30–35 lajia sekä moninkertainen määrä risteytymiä ja lajikkeita. Tunnetuimpia ovat luonnollisesti hedelmiä tuottavat omenapuut, nämä olivatkin ensimmäisiä Suomeen tulleita omenoita.

Koristeomenapuut ilmestyivät ensin aateliston linnojen pihoihin ja niiltä yksityispihoihin ja puistoihin. Suomessa on tehty ensimmäinen koristeomenatutkimus 1960-luvulla. Koristeomenapuut ovat meillä talvenkestävämpiä, kuin arat japanilaiset kirsikkapuut ja siksi ne ovatkin lisänneet suosiotaan Helsingin puistoissa ja yksityisillä pihoilla. Puilla on myös värikkäät hedelmät ja kaunis syysväri.

Koristeomenoiden hedelmät ovat yleensä niin happamia, että niitä ei tee mieli syödä. Isokaarella ne ärsyttävät asukkaita, koska ne aiheuttavat sotkua liiskaantuessaan auton pyörien alle. Koristeomenoiden ”juttu” on huikea kukinta. Väriloistoa löytyy valkoisesta, hennon vaaleanpunaiseen ja aniliinista voimakkaaseen burgundyyn. Kukinta on yleensä hyvin runsas.

Koristeomenat kasvavat noin 4–6 metriä korkeiksi ja ne ovat jo vanhuksia 40–50 vuotiaina. Tunnettuja lajikkeita, joita saa myös taimimyymälöistä ovat Malus x adstringens ’Makamik’, tummanpunaiset kukat valkoisella keskustalla ja Malus x adsringens ’Hopa’, vaaleanapunainen lajike. KESKAS-tutkimuksen aikaan otettiin lisäykseen mm lajikkeet ’Aamurusko’, ’Linnanmäki’, ’Kadetti’ ja ’Rixi’.

Jos haluat tehdä vaikutuksen esimerkiksi tyttö- tai poikaystävääsi, menkää keväiselle kävelylle Isokaarelle!