Telakkakadun toisella puolella on viehättävä Pyhiinvaeltajanpuisto. Pyhiinvaeltajan puiston keskeinen elementti on näyttävä vesiallas. Allasta reunustaa istuskeluun sopiva luonnonkivireunus ja altaan pohja on katettu luonnonkivillä. Altaan vesi kiertää ja puhdistuu sen alla olevassa pumppaamossa.
Allas on taidokkaasti valaistu, joten se on näyttävä myös pimeällä. Taiteilija Jussi Heikkilän kolmiosaisesta teoksesta Fucus on yksi osa sijoitettu altaaseen ja kaksi muuta Pyhän Birgitan puistoon. Teos kuvaa Suomenlahden eri saaria.
Puiston vesialtaassa on erikoisvalaistus lateraalivalokuidusta. Näin altaan pohjaan on saatu vesiaiheen teemaa korostava, rantaviivaa myötäilevä, aaltomuotojen sarja. Altaan pohjoispäähän ympärille on sijoitettu istuskelupenkkejä. Niiden taustaa koristavat päivänliljaistutukset. Etelässä puisto rajautuu uusien asuintalojen seinälinjaan, jossa kasvaa perennoja ja matalia pensaita.
Puisto jatkuu Piritankujalle nurmikenttinä, joissa kasvaa vanhoja lehmuksia. Vihreän kentän halkaisee pohjois–eteläsuuntainen kävelyreitti Hernesaarenkadulta Eiranranta-kadulle. Puiston kävelypinnat ovat mustaa betonikiveä ja sen oleskeluun tarkoitetut alueen osat ovat mustaa ja punaista luonnonkiveä. Istuinpenkkejä aukiolla on runsaasti ja ne sijaitsevat luonnonkivipinnoilla.
Puistosta on merinäköala yli Pyhän Birgitan puistoon. Pyhiinvaeltajanpuiston aukion ja altaan päätteenä on Pyhän Birgitan puistossa oleskeluportaat, jotka johtavat rantaan.