Muuten tuulisten puistojen Katajanokka on saanut oman suojaisan ”pariisilaispuistonsa”, pienen keitaan tiiviisti rakennetun kaupunginosan keskelle, kun Katajanokan vankila ja sen viereiset alueet muutettiin Linnanpuistoksi vuosina 2008–2009.
Linnanpuisto jakaantuu kolmeksi erityyppiseksi alueeksi, jotka liittyvät toisiinsa yhtenäisellä, valaistulla puistokäytäväverkolla. Puiston haastena on se, että kaupunkilaiset ymmärtäisivät sen olevan todellakin puisto, eikä asuintalojen ja hotellin piha-alue.
Pohjoisosan toimintapuisto muodostuu monikäyttöisestä hiekkakentästä ja suojaa antavista puuriveistä. Pohjoisosa palvelee erityisesti viereistä ala-asteen koulua ja päiväkotia sekä asukkaita iltaisin ja viikonloppuisin. Kentän ympärillä on istuskelumuureja, jotka toimivat katsomona. Puistossa on myös erikoisina puistokalusteina 10 divaanipenkkiä, jotka sopivat auringonottoon. Kenttäalue on valaistu niin, että siellä voidaan pelata iltaisinkin.
Keskiosan oleskelupuisto on pyhitetty rauhalliseen oleskeluun. Suurten puiden alla, vanhojen talojen keskellä ja perennakukkameren ympäröimänä voi hyvin kuvitella olevansa Pariisissa. Perenna-alue on ovaalin muotoinen ja kukat on suunniteltu niin, että siellä olisi jotain kukassa keväästä syksyyn, alkaen kevään kukkasipulien väriloistolla. Perennoja on 12 eri lajia. Alueella on myös kohdevalaisimia kukille ja puille.
Mikäli nälkä tai jano yllättää, voi pujahtaa suojellun linnanmuurin aukosta sisään. Entinen vankilanmuuri on todellakin suojeltu, mutta siihen puhkaistiin neljä aukkoa houkuttelemaan ihmisiä muurin sisäpuolelle. Tämän puiston osan karu tarina liittyy nykyisen hotellin entiseen käyttötarkoitukseen, kuuluisa tutkintavankila Skatta tai Nokka sijaitsi täällä. Vankila-alue oli yli sata vuotta eristetty muusta kaupunkirakenteesta.
Tätä puiston osaa voisi luulla hotellin pihaksi, mutta olemme edelleen Linnanpuistossa, jossa hotelli on vuokralla. Best Western ketjuun kuuluva Hotelli Katajanokka maksoi osan linnanpihan rakentamiskuluista ja osallistuu myös hoitokuluihin. Pihan vanhat vaahterat on säilytetty ja hotelli on rakentanut sinne viehättävän, kivetyn kesäterassin. Terassi on niin turistien kun Katajanokan asukkaidenkin suosiossa. Hotelli somistaa pihaa kesäkukilla. Isojen vaahteroiden alle on mukava istahtaa nauttimaan kesäpäivästä ja miettiä, minkälaista täällä oli ennen, kun samainen piha oli vankien ulkoilualueena.