Mikä sopiikaan paremmin Suomen suven komistukseksi kuin vaaleanpunakukkainen suviruusu (Rosa ’Poppius’)! Suviruusu muistuttaa kovasti kaikille suomalaisille tuttua juhannusruusua, mutta on vaaleanpunakukkainen ja kukkii hiukan juhannusruusua myöhemmin, eli juuri nyt. Hurmaava kertakukinta kestää noin viikon, ja on äkkiä ohi kuten valoisat suviyötkin.
Suviruusun jäljet johtavat Ruotsiin. Ruusu on nimetty suomalaissyntyisen valtioneuvos Gabriel Poppiuksen mukaan 1800-luvun puolivälissä. Pohjoismaiden ulkopuolella suviruusu on lähes tuntematon ja oli pitkään unohduksissa myös meillä.
Helsinkiin suviruusun linkittää vuosien 1946–1957 maineikas kaupunginpuutarhuri, puutarha-arkkitehti Bengt Schalin, jonka lempiruusuja suviruusun sanotaan olleen. Kestävää ja pitkäikäistä suviruusua kasvaa hänen jäljiltään edelleen monessa Helsingin puistossa. Suviruusu on valittu myös FinE-kasviksi eli tutkituksi suomalaiseksi kasviaarteeksi.
Suviruusun löytää nimikyltillä varustettuna mm. Meilahden arboretumista ja Maaherranpuistosta Viikissä. Lisäksi sitä kasvaa esim. Suomenlinnassa, Käpylän Onnenpuistossa, Vallilan Hauhonpuistossa, Vuosaaren Punakivenpuistossa ja monessa muussa vanhassa ja uudessa helsinkiläisessä puistossa.
Kukinta-aika kesäkuun lopussa