Olethan jo löytänyt Haagan alppiruusupuiston? Piilossa mäntyjen katveessa kukkii tuhansien alppiruusujen ja puistoatsaleojen meri. Alppiruusut ja puistoatsaleat istutettiin aikoinaan Helsingin yliopiston koealueeksi. Nykyään koeistutus on elämyksellinen metsäpuisto. Alppiruusujen kukinta on nyt parhaimmillaan.
Alppiruusut ovat suomalaisen kasvinjalostuksen menestystarina, sillä toistakymmentä Suomessa kehitettyä alppiruusulajiketta tunnetaan Pohjois-Amerikassa asti. Helsingin kaupungilla on tässä tarinassa iso osa, sillä yksi Helsingin yliopiston alppiruusujen jalostusohjelman koekentistä on juuri Alppiruusupuisto, jonka nyt jo edesmennyt kaupunginpuutarhuri Pekka Jyränkö ennakkoluulottomasti keksi perustaa haagalaiselle suolle 1975. Sieltä on tähän mennessä valittu kaupalliseen tuotantoon kahdeksan alppiruusulajiketta, joista ’Pekka’ ja ’Haaga’ (kuvassa) kunnioittavat nimillään hankkeen tärkeää tukijaa. Muut Alppiruusupuistosta tuotantoon päässeet lajikkeet ovat ’Helsinki University’, ’St. Michel’, ’P.M.A. Tigerstedt’, ’Axel Tigerstedt’, ’Eino’ ja ’Mauritz’. Niiden emopensaita kasvaa puistossa edelleenkin.
Ikivihreät alppiruusut kasvavat viiden hehtaarin laajuisen puiston eteläosassa. Alppiruusuja hiukan aikaisemmin kukkivat puistoatsaleat on istutettu alueen pohjoispäähän, voimalinjan toiselle puolen. Alueelle rakennetut käytävät ja pitkospuut tarjoavat monipuolisen verkoston kukkien katselemiseen. Kukkaloistoa voi ihailla myös ylhäältä katselulavoilta, joihin pääsee pyörätuolillakin. Puiston pääreitit ovat esteettömät. Puistossa on puiston historiaa ja alppiruusuja esittelevät opastaulut.
Opastettuja puistokävelyitä järjestetään kukinnan aikana. Seuraa medioita ajankohdista. Lähtö pääopastaulun luota, osoite Laajasuontie 40, Laajasuontien ja Paatsamatien risteyksessä.
Kukinta kesäkuun alku