Satumaanpuisto, tuttavallisesti Keijupuisto, sijaitsee Roihuvuoressa Keijukaistenpolun ja Satumaanpolun välissä. Puisto on rakennettu vuonna 2000 luonnontilaiselle alueelle. Silloin puisto sai myös modernit leikkivälineet. Puiston puissa lenteli myös Jukka Toivosen työpajalle tehtyjä keijukasia, mutta ne ovat ajan saatossa valitettavasti hävinneet. Puistosta löytyy myös pelikenttä ja luonnontilaista metsää. Vanha kivijalka puistossa on jäänne alueen menneisyydestä. Kivijalka kuului muinoin paikalla sijainneelle kasvihuoneelle.
Puistossa on tehty perusparannus vuonna 2012. Peruskorjauksen valmistelussa kuunneltiin asukkaita ja säästettiin tukemalla mm. kalliolla kasvanut, käkkyräinen koivu, josta lapset ovat käyttäneet kiipeilypuuna. Leikkialuetta on kohennettu ja puistoon on lisätty pähkinäpensaita ja kuusamia. Valoa saatiin lisää poistamalla huonokuntoisia puita. Puistoon lisättiin valaistus, keinut uusittiin ja puisto sai myös pingispöydän ja shakkiruudukon. Satumaanpuisto on tyypillinen aluepuisto, joka houkuttelee aktiiviseen tekemiseen.