Kaupungin kasvaessa ja kaupunkilaisten elintason noustessa yhdyskuntajätteiden määrä lisääntyi. Jätteitä oli pakko ryhtyä viemään keskitetysti jonnekin. Ne päätyivät yleensä heikosti hyödynnettäville alueille, kuten soille tai vesijättömaille. Vuosaaren kaatopaikka perustettiin viljelystä pois jääneelle Tavastängarna nimiselle pellolle.
Jäte hajoaa tai mätänee hyvin hitaasti hapettomissa oloissa, eikä juurikaan muuta ulkomuotoaan vuosikymmeniin.
Aikoinaan jätevuoren suotovedet valuivat läheisiin ojiin, josta ne jatkoivat Porslahteen ja Porvarinlahteen. Kaatopaikan ojat viemäröitiin 1980-luvun alussa eivätkä suotovedet ole sittemmin kuormittaneet luontoa. Vuosaaren kaatopaikka suljettiin vuonna 1988, jonka jälkeen se peitettiin ohuella maakerroksella.
Eloperäinen mätänevä jäte tuottaa ilmastoa voimakkaasti lämmittäviä kaatopaikkakaasuja, mm. pahalle haisevaa metaania. Kaatopaikan maakerrokseen rakennettiin kaasunkeräysjärjestelmä. Kaasunkeräys oli Helsingiltä merkittävä ilmastoteko ja se vähensi myös ihmisille sekä ympäristölle aiheutuvaa vaaraa. Vuosaaren kaatopaikan kunnostukseen sisällytettiin uuden, aiempaa tehokkaamman kaasunkeräysjärjestelmän rakentaminen. Kaatopaikan kunnostus ympäristölle vaarattomaksi on toteutettu vuosina 2012–2020.
Jätteiden lisäksi Vuosaarenhuipulle on myöhemmin varastoitu pilaantuneita maita, joita on tuotu helsinkiläisiltä rakennustyömailta. Maiden loppusijoituspaikka Satamakaaren vieressä on tehty ympäristölle turvalliseksi.
Vuosaarenhuipun varikkoalueella säilytetään kierrätykseen soveltuvia maita ja kiviä välivarastossa. Entisellä kaatopaikalla kulkee raskasta liikennettä tuomassa ja hakemassa maa-aineksia ja kiviä hyötykäyttöön.