Puotilan kartanoalue

1 Puotilan kartanoalueen historiakierros

Tervetuloa Puotilan kartanoalueen historiakierrokselle. Kierros on 1,2 kilometriä pitkä ja sisältää yhdeksän opastaulua. Kierroksella opit mielenkiintoisia tarinoita kartanon ja sen alueen historiasta.

Puotilan kartanoalue on maisemallisesti eheä, seudullisesti merkittävä kulttuuriympäristö-kokonaisuus, johon kuuluvat kartano, Pehtoorin pytinki (nykyisin Svenkka), vanha kivinen viljamakasiini (nykyisin Puotilan kappeli) ympäristöineen sekä Juorumäen puistometsä. Kierros sivuaa myös kartanon entisiä rantapeltoja, joilla on nykyisin viljelypalstoja ja Vartiokylänlahden suosittu uimaranta.

Kartanon historia ulottuu 1540-luvulle, jolloin Puotinkylän Råånsin tilan ensimmäinen omistaja merkittiin Sipoon maakirjaan. Puotilan tilan kantatilaan Råånsiin liitettiin vuonna 1756 Klavisin ratsutila ja vuotta myöhemmin Domarsin ratsutila. Tällöin Puotilan tila saavutti kartanomuodon.

Ratsutila eli rustholli oli maatila, jonka tehtävänä Ruotsin vallan aikana oli varustaa ratsumies ja hevonen sotaan silloin, kun kuningas niin käski. Tästä kiitokseksi tilan isäntä eli rusthollari sai verohelpotuksia.

Historiapolku on toteutettu yhteistyössä Puotila-Seuran, Puotilan Kartanon Ystävät ry:n, Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan kanssa. Faktatarkistuksen on tehnyt Helsingin kaupunginmuseo.

Kartanon historiaan liittyy monta Suomen historianmerkkihenkilöä:

• Puotilan kartanossa syntyi vara-amiraali, Carl Olof Cronstedt (1756–1820), joka toimi Viaporin (nykyisin Suomenlinna) komendanttina
• suomen kielen asemaan ja Suomen markan käyttöönottoon merkittävästi vaikuttanut valtiomies, filosofi ja lehtimies Johan Vilhelm Snellman (1806–1881) oli kartanon monivuotinen kesävieras
• kirjailija ja runoilija, ”satusetä” Zacharias Topelius (1818–1898) oli kartanon monivuotinen kesävieras
• Helsingin kaupunginvaltuuston ensimmäinen puheenjohtaja senaattori Leo Mechelin (1839–1914) oli kartanon omistajan kauppaneuvos Johan Henrik Lindroosin vävy, joka hoiti ja kehitti kartanoa appensa kuoltua
• yksi Martta-järjestön perustajista Cely Mechelin (1866–1950) oli Leo Mechelinin tytär
• Suomen kansakoulun isä Uno Cygnaeus (1810–1888) toimitti Mechelinin perustaman Puotilan kartanon ruotsinkielisen kansakoulun vihkiäiset 11.9.1876

Puotila, Suomen ensimmäisiä lähiöitä

Kartanon entiset maat liitettiin Helsingin kaupunkiin vuoden 1946 suuressa alueliitoksessa. Niille kohosi 1960-luvun alussa uusi asuinalue, joka nimettiin Puotilaksi. Se ei ole ainoastaan Helsingin vanhimpia esikaupunkeja vaan myös yksi maan ensimmäisistä elementtilähiöistä. Rakennushankkeen takana oli Asuntosäästäjät ry, joka rakennutti alueelle tuhatkunta asuntoa.

Puotilalle ominaisia ovat lähiöissä epätyypilliset puoliksi avonaiset umpikorttelit ja kartanolle johtava lehmuskuja, Rantakartanontie. Suunnittelussa otettiin huomioon luonnon ympäristö ja siksi lehmuskuja ja pinnanmuodot säilytettiin. Kolmi-nelikerroksiset rakennukset on sijoiteltu väljästi. Puotila on ehjä 1960-luvun alun kokonaisuus.

Puotilaan on valmistunut 2000-luvun alussa uutta täydennysrakentamista. Erityisesti metroaseman lähistö tulee vielä täydentymään. Nykyisin Puotilassa asuu noin 5 000 ihmistä. Kartanon viereiset puiset asuinrakennukset, As Oy Helsingin Puotilan Pehtoori, ovat vuodelta 2005.

Tutustu Puotila-Seuran toimintaan ja blogiin:

www.puotila.fi

2 Kartanoelämää

Viaporin merilinnoituksen rakentaminen lisäsi huomattavasti säätyläismaanomistusta Helsingin seudulla. Herraskartanot eivät 1700-luvun lopussa tai 1800-luvun alkupuolella aina olleet tehokkaita maanviljelystiloja, vaan pikemminkin säätyläisten seuraelämän näyttämöitä. Vauraus näkyi rakennuksissa ja puistomaisissa puutarhoissa.

Puotilan kartano oli kuitenkin toimiva maanviljelykseen ja karjanhoitoon keskittynyt tila, jossa toki oli myös vilkasta seuraelämää varsinkin kesäisin.

Nykyinen päärakennus on rakennettu 1700-luvun loppupuolella. Rakennuksen molempia päätyjä on pidennetty 1840-luvulla. Vuosisadan lopulla Pietarista tuodut puusepät rakensivat uusrenessanssityylisen lasivilpolan. Päärakennuksen sisällä voi aistia 1700-luvun kustavilaisen sekä 1800-luvun venäläisen aikakauden vaikutuksen. Kartanon ikkunoista avautuu kaunis näkymä Vartiokylänlahdelle.

Puotilan kartanon kukoistusaika oli 1700-luvun loppupuolelta 1800-luvun lopulle. Puotila oli Helsingin pitäjän merkittävimpiä maanviljelystiloja, jolla oli myös karjaa. Vielä 1920-luvulla kartanolla oli 573 hehtaarin laajuiset maa-alueet. Päärakennuksen ympärillä sijaitsivat suuret navetta- ja tallirakennukset, oma meijeri, mylly, sepän paja ja asunto sekä lukuisia vajoja ja kartanon palveluskunnan asumuksia.

Tunnetuimpia omistajia ovat olleet

• Jägerhorn af Spurilan sotilassuku (omistusaika 1756–1774),
• apteekkari, laivanvarustaja ja maanviljelijä Wilhelm Elgin suku (omistusaika 1775–1844)
• kauppaneuvos Johan Henrik Lindroosin suku, muun muassa Leo Mechelin (omistusaika 1860–1904).
• johtaja, liikemies Leopold Lerche (omistusaika 1905–1917)

Kartanon kulttuurihistoriallisesti arvokkaat hirsirakennukset on suojeltu Museoviraston korkeimmalla mahdollisella suojeluluokituksella. Päärakennuksen pinta-ala on 880 m². Kellarissa on lisäksi hienot holvatut tilat.

Kartanon pääakselin muodostaa sinne johtava noin kilometrin mittainen vaikuttava lehmuskujanne. Katu sai nykyisen nimen Rantakartanontie vuonna 1954. Aiemmin nimi oli Kartanontie – Gårdsvägen.

Kaupungin omistuksessa 1927–2013

Helsingin kaupungin omistuksen aikana vuosina 1927–2013 kartano ja sen rakennukset ovat toimineet mitä moninaisemmissa käytöissä, joista lisää taulussa 9.

KOY Puotilan kulttuurikartanon omistuksessa 2013–

Syksyllä 2013 rakennukset siirtyivät KOY Puotilan kulttuurikartanon omistukseen. Kartanossa aloitettiin vuoden 2014 alussa mittava ja vaativa peruskorjaus. Wareco Oy saneerasi rakennuksen kunnioittaen sen historiallisia arvoja. Syksyllä 2014 vietettiin kartanon ja sen rakennusten avajaisia.

3 Pehtoorin pytinki

Pehtoorin pytinki valmistui tilanhoitajan asunnoksi vuonna 1783. Pehtoorin pytingin rakennutti apteekkari, laivanvarustaja Wilhelm Elg (1779–1822).

Elg rakennutti myös toisen sivurakennuksen, väentuvan, vastapäätä Pehtoorin pytinkiä. Väentupa paloi maan tasalle vuonna 1917. Tuli tuhosi samalla joukon tilikirjoja, joiden epäselvyydet olivat huhujen mukaan tulipalon perimmäinen syy. Tulipalossa meni myös tärkeää historiallista tietoa kartanon vaiheista.

Pehtoorin pytingin ja Puotilan kartanon välissä sijaitseva rakennus on kellari, joka on toiminut myös halkoliiterinä ja nykyisin varastotilana.

Diskoilun aikaa

Puotilan kartanon rakennuksissa aloitettiin ravintolatoiminta 1960-luvun loppupuolella. Leena ja Mauri Panellin ravintolayritys Tuutinki Oy vuokrasi kartanon ravintolatoimintaansa varten vuosiksi 1969–1975. Samalla he pelastivat kartanon purkamiselta.

Pehtoorin pytingissä alkoi syksyllä 1969 toimia Disco Club Sven Tuuva, jonka lempinimeksi muotoutui Svenkka. Svenkka oli tiettävästi yksi Helsingin ja koko Suomen vanhimmista diskoista. Se oli aluksi suljettu klubi, johon pääsi vain klubikortilla.

Uudelleen avattu Svenkka aloitti toimintansa 6.7.2013. Se on elävän musiikin, stand upin, pubivisailujen ja iloisten kohtaamisten paikka. Puotilan kartano rakennuksineen on myös suosittu elokuvien ja sarjojen kuvauspaikka.

Svenkan kivijalassa on asustellut kettu perheineen.

4 Puotilan kappeli – viljavarastosta Helsingin suosituimmaksi vihkikirkoksi

Puotilan kappeli valmistui 1859 kartanon viljamakasiiniksi, ja rakennus toimi vielä 1950-luvun alussa viljankuivaamona. Helsingin kaupunki myi makasiinin Helsingin seurakuntayhtymälle vuonna 1959. Seurakunta maksoi siitä 500 000 markkaa.

Rakennus kunnostettiin jumalanpalvelustilaksi arkkitehti Tarja Salmio-Toiviaisen (1917– 2001) suunnitelmien mukaan. Kappelissa on goottilaistyyliset ikkunat. Rakennustöissä hyödynnettiin makasiinitilan punahonkarakenteita. Makasiinin kaksi oviaukkoa muuntuivat kappelin alttari-ikkunaksi ja tuulikaapiksi.

Puotilan kappelissa on tilaa 140 hengelle, ja se soveltuu pienimuotoisiin elämän merkkitapahtumiin. Kappelin alasalin neljä jykevää pilaria jakavat katon yhdeksään kauniiseen ristiholviin. Lattiana oli alun perin aaltoileva luonnonkallio, jota uusimistyön yhteydessä jouduttiin louhimaan puoli metriä. Helsingin piispa Martti Simojoki (1908–1999) vihki kappelin toisena pääsiäispäivänä 15.4.1963.

Helsingin seurakuntayhtymä teetti kappelissa mittavan remontin 2009–2010. Tuolloin valmistuneessa remontissa vanha perunakellari muutettiin kokoontumistilaksi, joka nimettiin Birgitta-saliksi. Kappeliin rakennettiin myös hissi. Keittiötiloja laajennettiin ja järjestettiin kulku kaikkiin tiloihin sisäkautta. Birgitta-saliin mahtuu 25 henkilöä.

Puotilan kappelin Puotilantien puoleisessa päädyssä on korkeimmalla kohdalla graniittikivi, johon on kaivettu merkintä J.H.L. 1859. Kirjaimet viittaavat makasiinin rakennuttajaan, kauppaneuvos Johan Henrik Lindroosiin (1798–1862).

5 Hevosen hauta – kauppaneuvos Lindroosin muistomerkki

Tämä muistomerkki on Juorumäen korkeimmalla kohdalla. Luonnonkivikasan päällä on mustasta graniitista tehty kivinen uurna, johon on kaiverrettu teksti ”d. 9 juni 1862”. Muistomerkki on Helsingin vanhimpia.

Kauppaneuvos Johan Henrik Lindroos (1798–1862) oli kauppias, laivanvarustaja ja teollisuudenharjoittaja. Hän jatkoi isänsä elintarvikkeisiin keskittynyttä liiketoimintaa ja laajensi toimintaansa myös ulkomaankauppaan ja laivanvarustukseen. Uransa loppuvaiheessa hän oli Helsingin suurimpia laivanvarustajia. Lindroos sijoitti liiketoiminnasta kertyneen varallisuuden kiinteistöihin ja omisti Puotilan kartanon lisäksi Löyttymäen kartanon Janakkalassa.

Tämä muistomerkki pystytettiin puistoon kauppaneuvos Johan Henrik Lindroosin muistoksi hänen kuolemansa jälkeen vuonna 1862. Kauppaneuvoksen muistomerkistä muodostui Lindroosin perheen suosima retkikohde, ja se koristettiin aina kesäisin kukilla. Muistomerkkiin liittyy useita uskomuksia ja tarinoita, joiden mukaan kivikasan alle olisi haudattuna kauppaneuvos Johan Henrik Lindroosin suosikkihevonen, koira tai jopa kauppaneuvos itse.

Muistomerkin läheisyydessä oleva toinen kivikasa on mahdollisesti kauppaneuvoksen lapsilleen sommittelema ”leikkilinnoitus”. Talvisodan aikana lentopommi osui kivikasaan halkaisten sen perusteellisesti. Erään uskomuksen mukaan kyseinen kiviröykkiö olisi kivikautista perua.

Lindroosin kuoleman jälkeen hänen vävynsä, Alexandra-tyttären puoliso senaattori Leo Mechelin (1839–1914) viljeli tilaa ja osti sinne Suomen ensimmäisen niittokoneen, jollaisen hän oli nähnyt Amerikan-matkallaan. Mechelin perusti kartanolle myös ruotsinkielisen kansakoulun. Vuonna 1882 tilanpitoa jatkoi Lindroosin poika Johan Fredrik (Janne) Lindroos (1853–1902). Hän oli suorittanut Ruotsissa agronomin tutkinnon. Janne Lindroos osallistui aktiivisesti kunnallispolitiikkaan Helsingin maalaiskunnassa ja sai ansioistaan kunnallisneuvoksen arvon.

6 Juorumäki, kartanon puisto – arvokas virkistysalue

Puiston ruotsinkielinen nimi Skvallerbacken näkyy ensi kertaa kartalla vuonna 1751 muodossa Squallerbackan, ja todennäköisesti nimi on tätäkin vanhempi. Ruotsin kielen skvaller tarkoitaa paikannimissa yleisesti virtaavan veden ääntä ja toissijaisesti jutustelua, juoruilua. 1900-luvun puolivälissä oli tapana suomentaa ruotsinkielisiä paikannimiä sananmukaisesti. Skvaller-sana käännettiin sanaksi juoru, ja näin mäen nimi jäi elämään Juorumäkenä!

Kartanoihin ovat kuuluneet olennaisena osana luonnonmukaiset kävelypuistot, jotka olivat tyyliltään niin sanottuja englantilaisia maisemapuistoja. Niissä kasvoi useita puulajeja, ja mukavat levähdys- ja näköalapaikat olivat myös tyypillisiä. Juorumäki on puisto, jonka Puotilan kartanon omistaja, kauppaneuvos Johan Henrik Lindroos (1798–1862) perusti 1860-luvun alussa. Kukoistusaikanaan tässäkin puistossa oli huvimajoja, joihin saattoi pysähtyä levähtämään, kenties nauttimaan eväitä ja ”juoruilemaan”.

Vuosikymmenten kuluessa puistometsä muuttui luonnonmetsäksi, jota huolellisesti rakennetut soratiet halkovat. Mäen itäreunalla on runsaasti jaloja lehtipuita kuten lehmuksia, vaahteroita ja poppeleita. Metsäisen kukkulan keskiosan vanhin puusto koostuu männyistä, koivuista sekä muistomerkin ympärille istutetuista lehtikuusista.

Puotilan kartanon ympäristö on säilynyt maisemallisesti ehjänä kokonaisuutena. Kartanoa kiertävä kivimuuri on niin sanottu kuivamuuri eli ”kylmämuuri”. Se on kivistä muodostettu rakenne, jossa luonnonkivet ladotaan muuriksi limittämällä ne toisiinsa ilman mitään sideainetta kuten laastia.

Vaikka kartanon puisto on metsittynyt loistonsa päivistä, siellä on edelleen jäljellä paljon vanhoja hyöty- ja koristekasveja. Kasvistoa on inventoitu vuonna 1965, jolloin kookkaiden puiden ja pensaiden arvioitiin olevan 1860-luvulta eli Lindroosin ajalta. Perennakasvien ikäsuhteet sen sijaan ovat epävarmempia. Varmuudella tiedetään, että ne on tuotu vuosien 1860–1933 välisenä aikana. Viimeksi mainittuna vuonna kartano siirtyi kokonaan kaupungin omistukseen.

Vuoteen 1965 asti puistossa ei tehty minkäänlaisia uusia istutuksia. Tämän jälkeen on poistettu huonokuntoisia puita, kiviaitaa on korjattu ja kasvillisuutta on paikoin uudistettu. Puutarha-alueelta löytyy yhä iso joukko vuonna 1965 mainittuja kasveja. Lehmukset, vaahterat, vuorijalavat, tammet ja muutamat laakeripoppelit muodostavat pääosan kartanopuiston vanhimmasta puustosta. Pensaslajistossa on runsaasti niin sanottuja vanhanaikaisia lajeja. Viljelyjäänteiksi tai -karkulaisiksi katsottavat yrtit, kuten saksankirveli, idänsinililja ja konnantatar sekä rohtoraunioyrtti ja japanintatar, voivat hyvinkin olla peräisin puutarhan alkuajoilta.

Vuonna 2013 puistoon istutettiin taimia Mustilan arboretumista. Eri puolille Helsinkiä on istutettu ilmastonmuutokseen varautumista varten kokeiluna 26 Helsingille uutta taimilajia, yhteensä noin 2000 tainta. Juorumäkeen istutettiin euroopanvalkopyökkejä, vuorihemlokkeja, lännenhemlokkeja ja purppurapihtoja.

Vartiokylänlahdelta alkava yhtenäinen, kostea ja rehevä purolaakso on aikaisemmin ollut viljelysalueena. Tästä kertovat vielä tänä päivänä havaittavissa olevat säännölliset sarkaojat. Pohjoisessa on säilynyt paikoin aukeita niitty- ja ketoalueita, jotka tuovat vaihtelua maisemaan.

7 Romantiikkaa ja ruonoutta kartanolla

Filosofi, runoilija, valtiomies, suomalaisuuden isä Johan Vilhelm Snellman (1806–1881) vieraili poikamiehenä ahkerasti Puotilan kartanossa. Hän vaelsi kartanon kauniissa puutarhassa, kiersi lahden rantoja ja haaveili Juorumäellä. Snellman haikaili kovasti puolison ja perheen perään. Niinpä hän kiintyi kartanossa kesiään viettävän professori Tengströmin kauniiseen Sofia-tyttäreen, joka oli vasta 17-vuotias, Snellmanin ollessa 20 vuotta vanhempi. Kerrotaan, että Snellman palvoi Sofia Tengströmiä (1826–1906) ja kirjoitti hänelle kauniita runoja.

Nämä säkeet J.V. Snellman kirjoitti mielitietylleen kesällä 1843, suomennos ruotsista.

Runo Sofia Tengströmille 28.6.1843

”Herra taivainen, rauhan annathan

rintaan neitosen,

Ettei ilo viattomuuden

vaihtuis turhaan tohinaan,

sielun tyyneyteen vaan.

Ettei okaat tuskaa tois

epäröivään sydämeen häätäin

uskon pois;

Herra taivainen, rauhan annathan

rintaan neitosen.”

Sofia-neito suhtautui ihailijaansa lempeän osanottavasti mutta ei suonut vastarakkautta. Hän oli jo salakihloissa runoilija ja kielitieteilijä Herman Kellgrenin (1822–1856) kanssa. Tästä huolimatta Snellman pysyi vakituisena kesävieraana Puotilan kartanossa. Kumpikin meni tahoillaan naimisiin, Snellman sittemmin 39-vuotiaana 17-vuotiaan Johanna Wennbergin (1828–1857) kanssa ja sai tämän kanssa viisi lasta. Ystävyys ja vahva suomalaisuusaatteen kannatus kuitenkin yhdisti näitä perheitä kautta elämän. Snellman ei milloinkaan unohtanut Puotilan-kesiään, niin syvät jäljet oli rakastuminen häneen jättänyt.

8 Rotukarjaa ja höyrylaivoja

Helsingin ympäristöön alkoi 1900-luvun alussa syntyä esikaupunkialueita, joita varten liikemiehet ja yritykset haalivat kartanoiden maita. Vuonna 1905 Puotilan kartanon osti maakeinottelua harrastanut liikemies Leopold Lerche (1877–1927). Vuonna 1917 hän myi kartanon 573 hehtaarin tilukset vastaperustetulle Botby Gods Aktiebolagille.

Kartanon maat julistettiin taajaväkiseksi yhdyskunnaksi ja vuonna 1920 alueelle ryhdyttiin suunnittelemaan huvilakaupunginosaa. Ensin palstoitettiin Marjaniemen rantatontit, myöhemmin 1920–1930-luvuilla muutkin huvila-asumiseen soveltuvat alueet. Yhtiö suunnitteli myös yksityisen Helsingin ja Porvoon välisen rautatien rakennuttamista mailleen. Mainittiinpa Puotila yhtenä vaihtoehtona uuden lentokentän sijoituspaikaksikin.

Vielä 1920-luvulla kartano menestyi hyvin. Pellot ulottuivat Puotinharjun taakse ja Roihuvuoreen. Viljaa tarvittiin suuren väen tarpeisiin ja myyntiin. Eläimille kasvatettiin heinää laajoilla pelloilla. Kartanolla oli toistasataa hyvin lypsävää Ayrshire-lehmää, parikymmentä työhevosta ja 6–7 vaunu- ja ratsastushevosta. Suuri karja tuotti runsaasti maitoa, joka käsiteltiin omassa meijerissä. Se sijaitsi kartanoa vastapäätä, nykyisen Rantakartanontien varrella.

Työhevosia tarvittiin käyttämään talon vesipumppua. Hevoset kiersivät ympyrää ja vesi virtasi suuriin säiliöihin. Kaivot olivat kuuluja syvyydestään ja hyvästä vedestään.

Kesäaikaan 1920–1930-luvuilla Helsingin keskustasta pääsi höyrylaivoilla Degerön kanavan kautta itäisen Helsingin huvilakaupunginosiin, kuten Vartiokylään. Laivat olivat nimeltään Svea, Astrid ja Villinki. Botby-niminen laiva ajoi Rastilaan ja Puotilan kartanon kivilaiturille. Laiturin jäännökset ovat edelleen jäljellä Vuosaaren sillan kohdalla. Kesän kohokohta olivat kartanon puistossa vietetyt kesäjuhlat.

Puotilan kartanolta voit jatkaa Vartiokylänlahtea kiertävälle, suositulle kävely- ja pyöräilyreitille. Toiselta puolelta lahtea on kaunis näkymä Puotilan kartanolle.

9 Monenlaista toimintaa kartanossa

Kartanon merenpuoleisella julkisivulla sijaitsi massiivinen altaani eli oleskelutasanne, jolta johtivat alas kahdet portaat. Kartanon piha-aluetta rajanneessa kiviaidassa on pääakselille aukeava portti. Rantaan johtavan tien päässä sijaitsi kartanon venelaituri. Kartanoa ympäröivällä puisto- ja puutarha-alueella on alkujaan ollut kasvi- ja hedelmätarha mahdollisesti jo 1700-luvun lopulla ja maisemapuutarha 1800-luvun puolivälistä.

Juorumäen palstaviljelyalue on perustettu 1960-luvun alkuvuosina. Sitä ennen alue oli ollut viljapeltona, karjahakana sekä omenatarhana. Puotila-Seura tuli alueen haltijaksi 1994, jolloin kaupunki ulkoisti palstojen vuokraustoiminnan. Alueella sijaitsee noin 300 aarin (100 m²) ja puolen aarin (50 m²) viljelypalstaa. Alueen asukas voi vuokrata Puotila-Seuralta itselleen viljelypalstan, jossa hän voi kasvattaa vihanneksia ja marjoja luonnonmukaisesti.

VUONNA 1927 Helsingin kaupunki hankki Puotilan kartanon maat osittain omistukseensa ja vuodesta 1933 tila rakennuksineen kuului kaupungille kokonaisuudessaan. Kaupunki viljeli kartanon peltoja 1950-luvun alkupuolelle saakka. Aikojen saatossa puisto ja puutarha alkoivat villiintyä. Talvisodan aikana kartano oli vanhusten hoitokotina. Sen jälkeen ränsistyneeseen taloon sijoitettiin retkeilymaja muutamaksi vuodeksi.

KESÄLLÄ 1947 taloa korjattiin sen verran, että syksyllä siellä voitiin aloittaa koulutyö. Vartiokylän kansakoulu toimi Puotilan kartanossa 1947–1959. Kesälomien aikana koulussa oli korvasairaiden lasten kesäsiirtola.

1950-LUVUN ALUSSA kartanossa toimi myös maatalouskoneidetutkimussäätiö. 1950-luvun lopussa ja 1960-luvun alussa päärakennus oli vuokrattuna Kovaosaisten ystävät ry:lle, joka piti rakennuksessa häädettyjen asuntolaa. Tuolloin kartanossa ja Pehtoorin pytingissä asui yhteensä 17 perhettä, joilla oli yhteensä 43 lasta.

1960-LUVUN ALUSSA Puotilan kartano oli heikossa kunnossa ja aktiivisesti toiminut Puotila-Seura vaati alueiden kunnostusta. Kartanoon suunniteltiin tiloja museo- ja yhdistystarkoituksiin, muun muassa Zacharias Topeliuksen suvun jäsenet kääntyivät Puotila-Seuran puoleen Topelius-museon sijoittamiseksi kartanoon. Vuonna 1968 Diakonissalaitos tarjoutui ostamaan kaupungilta kartanon ja siihen liittyvät maa-alueet. Tämä olisi tarkoittanut päärakennuksen purkamista.

VUONNA 1969 alkanut ravintolatoiminta kartanossa ja Pehtoorin pytingissä lopulta pelasti kartanon purkamiselta. Toiminnan aloittanut Tuutinki Oy kunnosti sisätilat omilla varoillaan ja sai kaupungilta avustusta vesi- ja viemäritöihin.

VUONNA 2011 Helsingin kaupunki laittoi omistamansa kartanon myyntiin ja vuonna 2013 omistus siirtyi KOY Puotilan Kulttuurikartanolle. Uudelleen ravintolatoiminta käynnistettiin mittavan remontin jälkeen syksyllä 2014. Nykyisin Puotilan kartano ravintoloineen, pihapiireineen ja tapahtumineen on erittäin suosittu paikka kaikkien helsinkiläisten keskuudessa.