Kulosaaren kartanoon liittyy laaja Kivinokan virkistysalue ja Herttoniemen siirtolapuutarha tilan entisillä pelloilla. Kartanosta on säilynyt päärakennuksen lisäksi useita muita rakennuksia ja puisto. Alkuaan laaja puisto on muuttunut osittain palstaviljelyalueeksi.
1 Kulosaaren hautausmaa Leposaaressa
Tultaessa Kulosaaren puistotietä kaupungista päin huomaa kyltit – Leposaarentie, Kulosaaren hautausmaa. On aika erikoista, että näin pienellä kaupunginosalla on ikioma hautausmaa. Se johtuu siitä, että Kulosaari oli itsenäinen huvilakaupunkiyhdyskunta ennen kuin se liitettiin osaksi Helsinkiä vuonna 1946. Hautausmaa pienelle kahden hehtaarin kokoiselle saarelle on tehty alun perin vain kulosaarelaisia varten. Hautausmaa vihittiin käyttöön vuonna 1925 jolloin saaren nimi, Iso Pässi, muutettiin paremmin käyttötarkoitusta kuvaavaksi Leposaari-nimeksi.
Hautausmaa on aidattu ja sinne astutaan sisään koristeellisesta portista. Edessä on viehättävä kappelirakennus. Haudat on sommiteltu alueelle kauniisti ja jykevät männyt koristavat meren ympäröimää maisemaa. Alkuperäisen sommitelman ja kappelin piirustukset laati sen ajan tunnettu arkkitehti Armas Lindgren (1874–1929), itsekin kulosaarelainen. Hänenkin hautansa löytyy Leposaaresta. Hautakiviä tutkiessa huomaa, että täällä lepää useita taiteen, tieteen, sodankäynnin ja talouselämän merkkihenkilöitä. Mainittakoon Suomen sisällissodassa ja II maailmansodassa kunnostautuneet jääkärit, jalkaväenkenraalit kenraalit Paavo Talvela (1897–1973) ja Erik Heinrichs (1890–1965), kansantieteilijä, akateemikko Kustaa Vilkuna (1902–1980) ja kestävyysjuoksija, Suomen ensimmäinen olympiamitalisti Hannes Kolehmainen (1889–1966). Kaiken kaikkiaan saari noin 2000 vainajan viimeinen leposija.
Rauhoittavan hautausmaakierroksen jälkeen suuntaamme vasemmalta alkavalle rantapolulle ja kuljemme takaisin Kulosaaren puistotielle. Sieltä käännymme vasemmalle kohti Kulosaaren kartanoa.
2 Kulosaaren kartano – Brändö gård
Kartanolle saavutaan vanhaa, osin jo ränsistynyttä kujannetta pitkin, jossa kasvaa tammia, saarnia ja lehmuksia. Vaaleanpunertava kartanorakennus on vaikuttavan näköinen. Mielikuvitus vie välittömästi menneisiin aikoihin. Brändön kartano kuuluu Ruotsin vallan aikaisiin aateliskartanoihin. Se on 1500-luvulta peräisin oleva verovapautta nauttinut säteriratsutila, jolla on ollut lukuisia omistajia.
Nykyinen päärakennus on viimeisimmältä ulkomuodoltaan Jägerhorn af Storby suvun 1810-luvulla rakennuttama. Se on ruotsalaisen, uusklassista tyyliä edustaneen arkkitehti Pehr Granstedtin (1764–1828) suunnittelema. Runkona kartanolla arvellaan olevan sen ehkä mielenkiintoisimman asukkaan Augustin Ehrensvärdin (1710–1772) itselleen puoli vuosisataa aiemmin rakennuttama kartanorakennus.
Ruotsalainen kreivi, sotamarsalkka ja Sveaborgin (nyk. Suomenlinna) linnoittaja Ehrensvärd omisti myös Herttoniemen kartanon, hänellä oli virka-asunto Sveaborgissa ja vielä maatila Ruotsissa. Ehrensvärd oli lempeä mies. Hän perusti alueelle Suomen ensimmäisen lastenkodin sotilaidensa orvoksi tai muuten heitteille jääneille lapsille. Lastenkodin huollettavana oli enimmillään 50 lasta. Lastenkodissa toimi myös koulu, jossa puutarhanhoidon opetus oli tärkeässä osassa. Siksi lastenkodin yhteyteen perustettiin laaja hyötypuutarha, josta sai sekä ruokaa että tuloja. Puutarhassa kasvoi muun muassa tupakkaa ja raparperia. Raparperin Ehrensvärd oli saanut itseltään Carl von Linnéltä (1707–1778). Tupakan kuivausta varten rakennettiin riihi, joka on edelleen olemassa alueen vanhimpana rakennuksena. Mahtavatko nykyiset palstaviljelijät tietää kuokkivansa Sveaborgin sotilaiden orpojen entisillä palstoilla?
Kartanon ja sen puiston viimeisin loiston kausi oli Suomen Yhdyspankin toimitusjohtajana toimineen paroni Johan Cronstedtin (1832–1907) aikaan. Kun paroni osti Brändön kartanon kesäpaikakseen vuonna 1877, päärakennuksen edusta oli kokonaan perunapeltoa. Cronstedt kunnostutti puiston kartanon mukaiseen arvoon. Puiston reunoille istutettiin lehmuksia ja puutarhaan tehtiin kuvioistutuksia. Vanhat valokuvat kertovat, että kartanon edustalla on ollut hienot käytäväsommitelmat, kartanorakennusta ovat koristaneet köynnökset ja istutuksissa on ollut kesäisin eksoottisia kasveja. Cronstedtin kuoltua Paronin leski möi kartanon Brändö Gårds AB:lle.
Vuonna 1927 Helsingin kaupunki osti Kulosaaren kartanon 3,2 miljoonalla markalla Brändö gårds Ab:lta. Rakennus oli kymmenisen vuotta vuokralla asumiskäytössä, kunne se vuokrattiin Helsingin kunnantyöntekijäin keskustoimikunnalle ”kaupungin viran- ja toimenhaltijain sekä työntekijäin lepo- ja virkistyspaikaksi.” Vuokralaisen nimi on Julkisten ja hyvinvointialojen liiton (JHL) Helsingin yhteisjärjestö.
Kartanon päärakennus kunnostettiin vuonna 1956. Kunnostustöiden yhteydessä Kulosaaren kartanon sisustus ja rakenteet kuvattiin. Rakennuskorjausten yhteydessä kartanon rakenteellisista yksityiskohdista laadittiin myös mittapiirustuksia.
Kartanopuisto ja pihapiirin rakennukset
Tätä kirjoitettaessa päärakennuksen edessä oleva puistoalue on hyvin vaatimaton. Nurmikentällä kasvaa vanhoja jalopuita ja suoraan pääoven edessä on pieni kesäkukkakumpu. Kartanon portaiden pielessä on muutama ruusupensas. Koko ympäristö on jotenkin arkipäiväistynyt ja näkymä merelle on lähes umpeen kasvanut.
Ei ihme, sillä viimeisin kunnostus puistoon on tehty kartanon kunnostuksen yhteydessä vuonna 1956. Kunnostuksessa puiston keskiakselille levinneitä vanhoja pensaita poistettiin ja nurmi uusittiin. Päärakennuksen edustalle tehtiin liuskekivin reunustettu kukkapenkki. Puiston ja viljelypalstojen välille istutettiin rajaava pensasaita. Kartanpuisto oli kuntatyöntekijäin yhdistyksen yksityisessä käytössä 1990-luvulle asti ja vasta vuonna 1997 puisto avautui suurelle yleisölle.
Pihapiiriin on jäänyt useita vanhoja rakennuksia. Kartanon takana on Pehtoorin tupa ja pieni leivintupa. Molemmat on arvioitu olevan peräisin 1700-luvun lopulta tai 1800-luvun alkupuolelta. Lähellä siirtolapuutarhaa sijaitsee Rengin tupa. Kaksi huvilaa kartanon lähelle on rakennettu Cronstedtin perheen lapsille. Päärakennuksen pohjoispuoliselle metsäkumpareen puinen huvila on Tallbacka, jossa asui Cronstedtin tyttären perhe. Samoihin aikoihin lienee rakennettu myös lounaisrannan valkoinen huvila, jossa viettivät kesiään Cronstedtin tytär Hedvig sekä hänen miehensä, arvostettu salonkimaalari, taiteilija Gunnar Berndtson (1854–1895). Huvila tunnetaan edelleen Gunnarstorp-nimellä. Kartanon rakennuksista vanhin on Ehrensvärdin aikaan rakennettu tupakankuivausriihi, joka toimii nykyisin Herttoniemen siirtolapuutarhan yhteisöllisenä tilana.
Kaksi saunarakennusta on rakennettu 1948 ja 1957 nykyisen vuokralaisen tarpeisiin. Vanhempi on tehty höylähirsistä ja nuorempi on lautarakenteinen. Molempien piirustukset on tehty kaupungin talonrakennusosastolla.
Tänä päivänä Kulosaaren kartano puistoineen on luokiteltu kulttuurihistoriallisesti arvokkaaksi kohteeksi Helsingin seutukaavaliiton kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten luettelossa.
Yleiskaavassa vuodelta 2016 sanotaan: ”Aluetta on tarkoitus kehittää merkittävänä virkistys-, ulkoilu-, liikunta-, luonto- ja kulttuurialueena, joka kytkeytyy mantereen virkistys- ja viheralueisiin. Merkintä sisältää loma-asumisen ja matkailun alueita. Alueesta on tehty vuonna 2019 Kulosaaren kartano, ympäristöhistoriallinen selvitys ja kehittämisperiaatteet, kaupunkiympäristön julkaisu 2019, laatija Näkymä Oy. Tämä tarkoittaa, että upea kartanoalue on saamassa merkittävän kasvojenkohotuksen ja sen tilat tulevat avoimemmiksi suurelle yleisölle!
Lähde: Kulosaaren kartano, ympäristöhistoriallinen selvitys ja kehittämisperiaatteet, kaupunkiympäristön julkaisu 2019, laatija Näkymä Oy.
3 Kivinokka, helsinkiläisten rakastama ja pelastama
Kartanon takaa avautuu suuri, metsäinen ja kivikkoinen niemi, jolla on kuvaava nimi – Kivinokka. Sekin on kartanon entisiä maita, joka siirtyi Helsingin omistukseen 1927. Niemestä tehtiin sen ajan trendien mukaisesti kansanpuisto Vallilan, Hermannin ja Sörnäisten työväen retkeily- ja virkistäytymistarpeisiin. Ahtaista asunnoista raittiiseen ilmaan ja luontoon! Kivinokassakin aluksi telttailtiin, kunnes kiinteä kesämaja-asutus syntyi viime sotien aikana. Kivinokassa on kolme kesämaja-aluetta. Pienin niistä kuuluu urheiluseura Ponnistukselle, toinen ammattijärjestö JHL:lle ja suurin Kivinokkalaiset ry:lle. Nykyään alueella on tiheästi rakennettuna 608 pikku mökkiä. Mökit sijaitsevat metsäisillä rinteillä, alueen keskellä olevan niityn varrella ja lähellä rantaviivaa. Rannan lähellä on mökkiläisille tarkoitettuja viljelypalstoja.
Kivinokassa on kaksi venesatamaa niemen länsipuolella, Naurissalmi ja Kivinokka. Uimarantojakin on kaksi. Suurempi on kaupungin virallinen uimaranta. Se on viehättävä, pieni poukamaranta, jonka lähellä on palveluna suihku, kuivakäymälä ja esiintymislava saarella järjestettäviä tapahtumia varten. Uimaranta on elokuun lopun pimeänä iltana mustanaan väkeä, kun siellä järjestetään ulkoilmaelokuvanäytöksiä. Kahvila uimarannalta muutama sata metriä pohjoiseen on helsinkiläinen legenda. Toinen uimaranta on aivan Kivinokan kärjessä ja sitä kutsutaan Auringonlaskun rannaksi. Se on rauhallisempi, mutta ei niin turvallinen lapsille, kuin ensimmäinen ranta. Tämän uimarannan vieressä on oma ranta koirien uittamista varten. Ranta rajautuu Natura 2000 -verkostoon kuuluvaan Viikki–Vanhankaupunginlahden luonnonsuojelualueeseen.
Legendaarinen Dallapé yhtye on aloittanut soittonsa Kivinokan tanssilavalla 1920-luvulla ja tapaa esiintyä siellä edelleen aika ajoin. Ympäristötaidenäyttely Kivinokan luonnossa on yksi kesän must-näyttelyitä. Kivinokassa on myös esteetön luontopolku ja lintulava. Osa niemeä on luonnonsuojelualuetta. Jyhkeässä kuusimetsässä on myös hiidenkirnu muistumana jääkaudesta.
Kivinokkaa uhkasi kaavoittaminen asuinalueeksi 2010-luvun alkupuolella. Syntyi mökkiläisten, kulosaarelaisten ja lukuisien järjestöjen ja Kivinokkaa rakastavien kaupunkilaisten aktiivinen Kivinokka-liike, joka on edelleen hengissä. Liike miettii yhteistyössä kaupungin kanssa niemen kehittämistä ainutlaatuisena ja historiallisena virkistysalueena. Kivinokka-liike sai aikaan sen, että niemi saa jatkaa, kaikkien helsinkiläisten omaleimaisena ja monipuolisena virkistysalueena.
Kesämajatoiminta
Moni on varmaan ihmetellyt, että mitä ovat ne pienet leikkimökeiltä näyttävät asumukset Helsingin niemillä ja saarissa. Niitä on yhdeksässä eri paikassa yhteensä komeat 1600 kappaletta. Mökit ovat kooltaan enintään 18m2, niillä ei ole omaa pihaa, kuten siirtolapuutarhoissa. Hygienia-asiat hoidetaan kuivakäymälöissä ja yhteisissä saunoissa. Vesi otetaan kaivosta. Niitä kutsutaan kesämajoiksi, vaikka ne nykyisin näyttävätkin enemmän mökeiltä, kuin majoilta.
Kesämaja-alue on paikka, jossa saa olla kesäkäyttöön tarkoitettuja majoja sekä sauna ja talousrakennuksia. Kesämajatoiminta on alkanut Helsingissä vuonna 1928 työväestön virkistäytymistarpeista. Ahtaissa työväenasunnoissa asuvien helsinkiläisten sallittiin kokeiluluontoisesti yöpyä omissa teltoissaan perustetuissa kansanpuistoissa. Aluksi vain kangasteltat olivat sallittuja. Myöhemmin sallittiin kestävämmät majat, jotka sai rakentaa tehdä pahvi- tai puukuitulevyistä. Talvikaudesta 1940–1941 alkaen majoja ei enää tarvinnut purkaa talveksi. Sekavan näköiset majarakennelmat eivät olleet ilo silmälle. Niinpä vuonna 1946 kaupunginarkkitehti Hilding Ekelund (1893–1984) laati majojen rakentamista varten kesämajan tyyppisuunnitelman ja kesämaja-alueet saivat rakentamisohjeet: majat tulee sovittaa maastoon ilman pengerryksiä ja maaston leikkauksia. Majan tulee olla lautarakenteinen. Lähiympäristö tulee säilyttää luonnonmukaisena. Majan perustuksen tulee olla alta avoin. Kaupunki on jopa määritellyt värityksen eri kesämaja-alueiden mökeille.
Nykyään kesämajat ovat haluttuja, ekologisia lomakohteita, ei tarvitse matkustaa tuntikausia päästäkseen luonnon helmaan. Omistajatkaan eivät taida olla niitä vähävaraisimpia työläisiä. Kesämajoja tulee harvoin myyntiin ja jos niin käy, niin myynti etenee viidakkorumpujen välityksellä. Kesämajasta voi joutua pulittamaan 10 000–40 000 euroa.
4 Herttoniemen siirtolapuutarha
Palaamme takaisin kartanolle ja teemme kukkaterapiakierroksen yhdessä Helsingin vanhimmassa siirtolapuutarhassa, joka on perustettu vuonna 1934. Kartanon maista lohkotiin seitsemän hehtaarin alue Herttoniemen siirtolapuutarhalle. Siirtolapuutarhat ovat statukseltaan korkeammalla kesämajoihin verrattuna, koska niissä on oma, viljelyyn kelpaava piha hedelmäpuineen ja marjapensaineen. Myös mökit ovat suurempia ja jykevärakenteisimpia, mutta vain kesäkäyttöön tarkoitettuja. Nämäkin on perustettu alun perin vähävaraisten ihmisten ruuan kasvatusta ja virkistystä varten, mutta nykyisin niistä saa maksaa jo keskustan neliöhintoja.
Herttoniemen puutarhassa on 182 siirtolapuutarhamökkiä palstoineen. Alueen suunnittelusta vastasivat Arnold Eriksson ja legendaarinen Helsingin kaupungin puutarhaneuvoja Elisabeth Koch (1891–1982), joka on suunnitellut suurimman osan Helsingin vanhimmista siirtolapuutarha-alueista. Suunnitteluun osallistui myös asemakaava-arkkitehti Birger Brunila (1882–1979). Ratkaisu sijoittaa Herttoniemen siirtolapuutarha rinnemaastoon on harvinainen. Asemapiirroksen perusmuoto amfiteatterimaisine osineen myötäilee kauniisti maastoa. Puutarhan käytävillä on hauska kulkea ihailemassa hyvin hoidettuja pihoja runsaine hedelmäpuineen ja värikkäine kukkaistutuksineen.
Herttoniemen siirtolapuutarha-alue on hyvin yhteisöllinen. Yhdistys järjestää alueella moninaisia tapahtumia. Viljelijät kutsuvat itseään herttonomeiksi! Siirtolapuutarhayhdistyksen yhteistilana on Kulosaaren kartanon vanha tupakankuivausriihi, joka on peräisin Ehrensvärdin ajoilta, 1750-luvulta. Tämäkin alue on merkitty kulttuurihistoriallisesti, rakennustaiteellisesti ja maisemakulttuurin kannalta merkittäväksi virkistysalueeksi.
Kristikka, keltainen talo puutarhan Kulosaaren puistotien puoleisella reunalla on Kristillisen työväenyhdistyksen talo, joka on siirretty kantakaupungista nykyiseen paikkaansa ilmeisesti 1920–1930 luvulla. Siinä on ollut monenmoista toimintaa kuten kristillisen työväenyhdistyksen kesäkotitoimintaa, sairaala ja lastentarha. Nykyisin se kuuluu Oranssi ry:lle ja se palvelee nuorten ja nuorten perheiden asuntoina.