Alkukesän yltäkylläisen kukinnan jälkeen useimmat puut ja pensaat ovat siirtyneet kasvun vaiheeseen. Yksi odotettu kukintahuippu on sen sijaan vasta alkamassa: ruusujen kukinta. Ruusuja näkee kaikkialla kaupungissa, mutta erityisen hienoja ja rauhallisia pensasruusukohteita ovat esimerkiksi Meilahden arboretum, Viikin Maaherranpuisto, Vallilan Hauhonpuisto ja Vuosaaren Punakivenpuisto. Meilahden arboretumissa ja Maaherranpuistosssa ruusufiilistelyä ja lajikkeiden ihastelua helpottavat nimikyltit.
Pensasruusujen kukinta on juuri alkanut ja jatkuu useita viikkoja. Nyt ovat kukassa erityisesti juhannusruusun sukulaiset eli pimpinellaruusut, kurtturuusut ja suomalaiset perinne- ja löytöruusut. Juhannusruusun (Rosa pimpinellifolia ’Plena’) kukinta on jo ohi, mutta nyt ovat kukassa muut juhannusruusun sukulaiset, esimerkiksi suviruusu, juhannusmorsian ja ruskelanruusu. Kukassa ovat myös supisuomalaiset löytöruusut, kuten keltakukkainen ’Aurora’, toukoniitynruusu, vuosaarenruusu ja olkkalanruusu sekä uudet kotimaiset ruusulajikkeet ’Tove Jansson’ ja Sointu’.
Kurtturuusujen kukinta on parhaimmillaan. Kurtturuusu (Rosa rugosa) on useimmille tuttu ruusu tienvarsien valtavista massaistutuksista. Tämä kurtturuusun perusmuoto kannattaa kuitenkin unohtaa jos haluaa nauttia todella näyttävästä kukinnasta, sillä kurtturuususta on olemassa valtavasti hienoja, kerrannaiskukkaisia lajikkeita. Meilahden arboretumista löytyvät esimerkiksi hienot lajikkeet ’Louise Bugnet’, ’Roseraie de l’Haÿ’, ’Ritausma’, voinkeltainen ’Agnes’ ja monet muut.
Kukinta-aika kesäkuun lopulta heinäkuun puoleen väiin