Tähän aikaan keväästä osa nurmikoista kukkii keltaisena mattona. Kyseessä ei ole voikukka vaan mukulaleinikki (Ranunculus ficaria). Mukulaleinikki on Suomessa luonnonvarainen, mutta on kaupunkinurmikoille levinnyt istutettuna puutarhakasvina. Mukulaleinikki leviää hyvin viihtyessään juuristonsa avulla laajoiksi keltakukkaisiksi matoiksi. Mattovaihe on lyhyt: jo muutaman viikon kuluttua mukulaleinikkien munuaisenmuotoisista, nahkeista lehdistä on jäljellä muutama kalpeanveltto jäänne. Mukulaleinikki viettääkin monen muun kevätkukkijan tavoin suuren osa vuodesta täydellisessä piilossa maan alla valmiina seuraavan kevään lyhyeen kukintaan.

Mukulaleinikin muodostamia keltaisia mattoja näkee eri puolilla kaupunkia erityisesti vanhoilla nurmikoilla. Kenties tunnetuimmat ja laajimmat esiintymät ovat Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa ja sen ympärillä Kaisaniemen puistossa sekä Kaivopuistossa.

Kukinta-aika toukokuun alku