Herttoniemen kartanopuisto

Herttoniemen kartanopuisto rakennuksineen ja lähiympäristöineen on valtakunnallisesti merkittävä rakennetun kulttuuriympäristön kohde. Kartanon muotopuutarha ja englantilainen puisto ovat edelleen Suomen komeimpia ja parhaiten säilyneitä historiallisia puistokokonaisuuksia. Yleiskaavassa 2002 Herttoniemen kartanopuiston alue on merkitty kulttuurihistoriallisesti, rakennustaiteellisesti ja maisemakulttuurin kannalta merkittäväksi alueeksi, jota on kehitettävä ja hoidettava siten, että sen arvo ja ominaisuudet säilyvät. Meille helsinkiläisille tämä ainutlaatuinen puisto tuo kauniin muistuman menneiltä vuosisadoilta ja esittelee tuolloin vallinneita puistoihanteita.

Kartanon ja puiston historiaa

Herttoniemen kartanolla on ollut monen monta omistajaa. Tässä kerrotaan omistajista, jotka ovat merkittävästi vaikuttaneen alueen ympäristöön. Varhaisin maininta Herttoniemestä on vuodelta 1513. Herttoniemen muodostivat 1500-luvulla neljä rälssitilaa, jotka varustivat sotilaan Ruotsin käymiin sotiin ja saivat siten verovapauden.

Wetterien aika

Vuonna 1706 meritullintarkastaja, häikäilemättömäksi liikemieheksi mainittu, Petter Wetter (1659–1741) yhdisti tilat Båtsvikin tilan kanssa 800 hehtaarin kokoiseksi kartanoksi, vaikka lain mukaan vain aateli sai omistaa rälssitiloja. Maat ulottuivat Viikistä Laajasaloon. Petter Wetterin poika laivanvarustaja, sahayrittäja, liikemies ja Helsingin pidettynä pormestarinakin toiminut Abraham Wetter (1695–1737) rakennutti ensimmäisen, puisen kartanorakennuksen nykyisen koulun kohdalle. Wetterin suku hallitsi kartanoa 1746 vuoteen asti.

Augustin Ehrensvärdin aika

Yksi tunnetuimmista omistajista oli sotamarsalkka, Viaporin (nyk. Suomenlinna) linnoittaja ja kreivi Augustin Ehrensvärd (1710–1772). Hän nosti kartanon Helsingin aatelisen seuraelämän huipulle ja mm. perusti veljensä Fredrikin kanssa Tammisalon Läppholmeniin tiiliruukin, koska sieltä löytyi hyvää savea. Ruukissa tehtiin vuosittain 300 000 tiiltä. Tiilet menivät Viaporin linnoituslaitteisiin ja myöhemmin Helsingin kivitalojen rakentamiseen.

Ehrensvärd oli kiinnostunut puutarhanhoidosta. Hänellä oli hyvät suhteet kasvitieteilijä Carl von Linnén (1707–1778) kanssa ja hän sai tältä kasvien siemeniä. Ehrensvärd toi syreenipensaat Viaporiin, joista ne levisivät sotilaiden mukana koko Suomeen. Myös terveellinen raparperi oli hänen suosikkikasvejaan. Sitä ja tupakkaa viljeltiin hänen toisessa kartanossaan Kulosaaressa.

Von Spångenin aika

Ensimmäiset raivaukset jonkinlaista puistoa varten tehtiin 1760-luvulla Viaporin linnoituskapteeni ja arkkitehti Bengt von Spångenin ollessa kartanon omistajana vuosina 1761–1777. Puiston arvellaan olleen hyötytarha ja kenties renesanssityylinen puutarha. Sinä aikana von Spången sai paljon aikaan. Hän perusti nykyisen kartanorakennuksen kohdalle pienimuotoisen fajanssitehtaan (fajanssi on lasitettua, posliinin kaltaista keraamista materiaalia. Siitä tehdään seinälaattoja ja taloustavaroita). Tehdas oli Suomen ensimmäinen osakeyhtiö. Ilmeisesti tehdas käytti raaka-aineena samaa Tammisalon savea, kuin tiilitehdas. Von Spången avasi myös Strömsinsalmeen kanavan vuonna 1762 ja peri maksua sen läpi kulkemisesta.

Cronstedtien aika

Vara-amiraali Carl Olof Cronstedt (1756–1820) oli syntynyt Puotilan kartanossa. Hän oli Ruotsinsalmen taistelun juhlittu sankari, meriministeri ja Viaporin linnoituksen päällikkö. Hän omisti Herttoniemen kahteen otteeseen, ensin vuosina 1793–1799. Hän joutui kuitenkin lähtemään Ruotsiin ylipäälliköksi Karlskronan sotasatamaan ja luopui kartanosta.

Cronstedt osti kartanon uudelleen vuonna 1813. Suomen sodan 1808–1809 aikana hän oli jälleen toiminut Viaporin komentajana ja antautunut venäläisille taisteluitta, minkä vuoksi häntä pidettiin aikalaistensa keskuudessa maanpetturina ja hän oli hyljeksitty hahmo. Herttoniemen kartanon tilusten ja puutarhan suunnittelu ja rakentaminen olivat Cronstedtille hänen pakopaikkansa ja lohtunsa.

Cronstedt muokkautti fajanssitehtaan uusklassista tyyliä edustavaksi päärakennukseksi vuosina 1814–1815. Rakennuksen rungon muodosti fajanssitehtaan polttimorakennus. Muutokset suunnitteli arkkitehti Pehr Granstedt (1764–1828). Talo korotettiin kerroksella ja se sai matalan satulakaton. Fajanssitehdas siirtyi vanhaan päärakennukseen, joka sijaitsi nykyisen koulun paikalla. Strömsin kanavanpidon Cronstedt lakkautti, ilmeisesti se ei ollut kovin kannattavaa.

Cronstedtin aikana tehtiin sekä englantilainen puutarha että muotopuutarha ja kaksi arkkitehti Carl Ludvig Engelin (1778–1840) suunnittelemaa huvimajaa. Ilmeisesti Cronstedt itse suunnitteli koko puiston aikakauden puutarhaihanteiden mukaisesti. 1000 hehtaarin kartano, jolla oli 400 ha viljeltyä, eli silloin huippuaikaansa viljelyksineen, useine torppineen, tiili- ja fajanssitehtaineen, tuulimyllyineen ja viinapolttimoineen. Kalaakin saatiin niin paljon, että sitä riitti myyntiin asti. Cronstedt kuoli vuonna 1820 ja hänen torpparinsa kantoivat vara-amiraalin hautaan Pyhän Laurin kirkon hautausmaalle. Vaimo Beata Sofia johti kartanoa 16 vuotta ja sen jälkeen tytär Hedvig puolisonsa Abraham Stjernschanzin kanssa yhteensä 23 vuotta, kunnes tilukset ja kiinteistöt taas myytiin.

Bergbomien aika

Oulusta Helsinkiin perheineen muuttanut lääninkamreeri Carl Gustaf Bergbom osti Herttoniemen kartanon Stjernschanzeilta vuonna 1859. Hän ehti olla kartanon johdossa vain pari vuotta, koska hän kuoli vuonna 1861. Hänen kuolemansa jälkeen tila siirtyi hänen vaimoltaan Helenalta perintönä heidän lapsilleen vuonna 1880. Johan Georgista, eli Johnista tuli kartanon isäntä ja Karl Zachris sai haltuunsa Tammisalon, jonne hän rakennutti itselleen huvilan.

Maatalousneuvos Johan (John) Georg Bergbomin (1850–1917) aikana kartano keskittyi maatalouteen: raivattiin lisää peltoa, rakennettiin sadan lehmän kivinavetta ja hankittiin ensimmäiset maatalouskoneet. John Bergbom aloitti huvilapalstojen vuokraamisen vuonna 1881. Vuoteen 1913 mennessä niitä oli 87. Vuonna 1916 Bergbom myi suurimman osan Herttoniemen kartanon maista perustamalleen kiinteistöyhtiölle Hertonäs Gods Ab:lle, joka oli perustettu Herttoniemen alueen kehittämiseksi, pitäen itsellään ainoastaan päärakennuksen puistoineen. Malmilta tulleet punakaartilaiset murhasivat John Bergbomin kartanolla aamiaispöytään 17.11.1917.

Kartano Svenska Odlingens Vänner i Helsinge r.f. omistukseen

John Bergbomin perilliset luovuttivat jäljellä olleet 15 hehtaaria sekä rakennukset Svenska Odlingens Vänner i Helsinge r.f. -yhdistykselle (perustettu 21.1.1906), jonka jäsen myös John Bergbom oli ollut. Yhdistyksen tarkoitus oli tukea suomenruotsalaista väestöä sekä henkisesti että ruumiillisesti mm. hankkimalla viljelymaata ja perustamalla kouluja ja kirjastoja.

Vuosina 1925–1958 kartano toimi Topelius-museona. Museon intendentti oli Topeliuksen tyttärenpoika Paul Nyberg (1889–1968). Vuodesta 1958 Herttoniemen kartano oli kurssikeskuksena, kunnes 1970-luvulla se muutettiin kartanomuseoksi, joka toimii edelleen. Nykyinen näyttely rakennettiin 1990-luvulla ja esittelee Cronstedtin perheen elämää toisessa kerroksessa ja Bergbomin perheen elämää ensimmäisessä kerroksessa. www.hertonasgard.fi

Puisto Helsingin kaupungin hoitoon

Suurten alueliitosten myötä vuonna 1946 Herttoniemikin liitettiin osaksi Helsingin kaupunkia. Svenska Odlingens Vänner i Helsinge -yhdistys ehdotti silloiselle kaupunginpuutarhuri Bengt Schalinille (1889–1982), että voisiko kaupunki ottaa arvokkaan puiston hoitaakseen, yhdistykselle se oli lähes ylivoimainen tehtävä. Saksassa puutarha-arkkitehdiksi opiskellut Schalin ymmärsi puiston arvon, olihan hän itsekin osallistunut sen korjaussuunnitteluun 1920-luvulla. Näin ollen yksityisestä puistosta on erillisellä sopimuksella vuodesta 1955 alkaen huolehtinut Helsingin kaupunki ja sen puistoista vastaavat tahot. Sopimuksen mukaisesti puisto on asukkaiden ja täällä vierailevien vapaassa käytössä.

Kartanopuiston viimeisin peruskorjaus ja ranta-alueen perusteellinen kunnostus puistoksi toteutettiin 1990-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa. Puiston hoitoa ohjaamaan tehtiin vuonna 2009 hoito- ja käyttösuunnitelma, joka päivitetään vuonna 2025.

Puisto ja kartano ovat olleet lukuisien Suomi-filmien näyttämönä. Lammen rannalla olevan huvimajan luona lauloi Leif Wager (1922–2002) Regina Linnanheimolle (1915–1995) rakkauslaulun Romanssi eli ”Sua vain yli kaiken mä rakastan” elokuvassa Katariina ja Munkkiniemen kreivi vuodelta 1943.

Puistoa hoitaa Helsingin kaupungin STARAn kartanoryhmä, joka on erikoistunut ja kouluttautunut Helsingin historiallisten puistojen hoitoon. Hoidon ja sen suunnittelun tilaa kaupunkiympäristön toimiala.

Kartanon takana oleva alue

Kartanon taakse haaveiltiin jossain vaiheessa ruotsinkielisen väestön ulkoilmamuseota, mutta hanketta ei viety loppuun, koska Kansallismuseon johto katsoi, että Seurasaari riittää Helsingille. Pihapiiristä löytyy muun muassa vanha, Sipoosta siirretty, 1770-luvulla perustettu Knusbackan maalaistalo pihapiireineen. Rakennusten siirto nykyiseen paikkaansa alkoi 1920-luvulla ja kesti kymmenen vuotta.

Staran kartanoryhmän tukikohta sijaitsee yhdessä vanhassa rakennuksessa. Ravintola Wanha Mylly palvelee kartanon entisessä pehtoorin tuvassa. Tien viereen Hangon Täktomista siirretty tuulimylly on monelle tuttu näky. Jäljellä olevia peltotilkkuja ovat yhdistykseltä vuokranneet erilaiset yhteisölliset luomuviljelijät.

Muotopuutarha tänään

Muotopuutarha

Muotopuutarha (ranskalainen puutarha tai barokkipuutarha) on Ranskassa 1500-luvulla syntynyt, italialaisista puutarhoista inspiraationsa saanut puutarhan suunnittelutyyli, jossa pyritään kultivoituun ja esteettiseen lopputulokseen puutarhan elementtien sijoittelun ja muotoilun symmetrian avulla. Ihminen hallitsee luontoa. Vapaasti kasvavan luonnon katsottiin edustavan epäjärjestystä. Kuuluisin muotopuutarha sijaitsee Ranskassa, Versailles’n linnan ympärillä. Se on perustettu 1600-luvun jälkimmäisellä puoliskolla Aurinkokuningas Ludvig XI:n toimesta. Helsingissä muotopuutarhoiksi voi kutsua Talvipuutarhan edustaa, osaa Töölön Topeliuspuistosta, Annalan huvilan edustaa Arabiassa ja Eiran Engelin aukiota.

Herttoniemessä muotopuutarha käsittää noin neljäsosan puiston pinta-alasta. Suorat lehmuskujat, symmetriset nurmialueet ja koristeistutukset, suorat näkymäakselit ja muotoon leikatut jasmikepensaat ovat tämän muotopuutarhan elementtejä. Lehmukset alkavat olla jo niin vanhoja, että myrskysäällä puistoon ei ole hyvä mennä! Vanhojen puiden kuntoa seurataan tarkkaan ja uusia puita on istutettu poistettujen tilalle.

Muotopuutarhan erottaa Linnanrakentajan vilkkaasta tiestä leikkaamalla hoidettu syreenipensasaidanne, vapaasti kasvavat puut ja 1990-luvun lopulla kunnostettu kaunis kivimuuri. Kivimuuri on alunperin 1700-luvulta. Muuria jouduttiin hieman siirtämään Linnarakentajantien levennystöissä. Maamerkkipuuna on tien varressa, koulun kohdalla kasvava suurensuuri tsaarinpoppeli, Populus x petrowskiana.

Puistossa pyritään säilyttämään sen alkuperäinen kasvilajisto, esimerkiksi puiston pionipenkit uusittiin vuonna 2009 samasta kannasta, kuin aiemmat pionit. Ruusulajikkeet valitaan historiallisista pensasruusuista. Syreeniaidanteissa kasvaa vanhoja lajikkeita, kuten harvinaista ’Prince Nottger’-lajiketta. Jatkuvalla nuorennusleikkauksella aidanteet pyritään pitämään kapeina.

Ympyränmuotoiset kesäkukkaryhmät ovat ns. tapettikuviota jäljitteleviä istutuksia, joissa kasvit voivat vaihdella, mutta historiallinen istutustyyli vallitsee. Muotopuutarhan nurmikot pidetään lyhyinä ja käytävät on kantattu siistiksi, jotta muodot erottuvat. Muotopuutarhan hoito onkin intensiivisintä koko puistossa. Se on taideteos, joka elää ja kasvaa, siksi sen muodon ylläpitämien on haastavaa työtä.

Puiston suora pääkäytävä johtaa antiikin temppeliä muistuttavaan huvimajaan, jonka on piirtänyt Helsingin empirekeskustan pääarkkitehti Carl Ludvig Engel (1778–1840). Myös englantilaisen puutarhan lammen rannalla sijaitseva kahdeksankulmainen huvimaja on Engelin käsialaa. Kujanne koostuu metsä-, puisto- ja isolehtilehmuksista. Yksi vanhimmista lehmuksista on tiettävästi Cronstedtin ajalta. Vanhojen lehmusten latvuksia on kevennetty, jotta ne jaksaisivat jatkaa elämäänsä. Käytävän keskivaiheilla on metsälehmuksista istutettu muotoinen kehä, sekin yksi muotopuutarhan elementtejä.

Erityisesti vanhimpien puiden kunto tarkistetaan säännöllisesti ja hoitotoimenpiteet tehdään kunnon mukaisesti STARAn arboristien eli puiden hoitajien toimesta. Valkoisen huvimajan ympärillä kasvaa puistosta siirrettyjä saniaisia. Valkoisen huvimajan molemmin puolin on istutettu vanhoja pensasruusulajikkeita.

Poikkiakselit

Pääkäytävää halkovat poikittaiset käytävät, joita kutsutaan poikkiakseleiksi. Muotopuutarhoissa akselin päässä tapaa olla joku näkymä. Ylimmäinen kuusikujanne, joka johtaa kartanolle, on onnistuneesti uusittu vuonna 2009. Se muodostaa hämyisen, vihreän holvikäytävän.

Alempana olevan poikkiakselin näkymä johtaa lammen rannalla olevalle keltaiselle huvimajalle. Käytävää kehystävät epäsymmetrisesti lehmukset, tammet ja vaahterat. Puiden alaoksia joudutaan poistamaan säännöllisesti, että edes osittainen näkymä huvimajalle säilyisi.

Hedelmätarha

Yleensä historiallisissa puutarhoissa oli erillinen osa koristekasveille ja hyötykasveille. Kartanot olivatkin edelläkävijöitä uusien lajien kokeilemisessa. Tässäkin puistossa oli 1800-luvulla runsaasti marjapensaita, satakunta hedelmäpuuta ja 200 humalasalkoa. Hedelmätarhan jäänne sijaitsee puiston muotopuutarhan vasemmalla puolella kartanolta katsoen.

Vanhasta hedelmätarhasta on jäljellä enää yksi elämää nähnyt päärynäpuu, joka on Suomen suurin. Siitä otetuista pistokkaista on kasvatettu kaksi uutta päärynäpuuta, jotka ovat jo satoa tuottavia puita. Päärynäpuut on suojattu peleiltä ja leikeiltä istuttamalla niiden alle karviaismarjapensaita. Hedelmätarhan alueen pohjoispuolelle on 1990-luvulla istutettu syreenimaja. Hedelmätarhan itäpuolella on muutama erikoispuu. Päärynäpuun vieressä kasvaa sembramänty Pinus cembra ja punalehtinen verivaahtera Acer platanoides ’Schwedleri’ . Hedelmätarhan alueen nurmikko soveltuu oleiluun ja vaikkapa piknikeväiden syöntiin ja se leikataan harvemmin kuin muotopuutarhan nurmi.

Maisemapuisto tänään

Maisemapuutarha/puisto

Maisemapuutarha/puisto on luonnonmukaisuuteen ja romanttisuuteen pyrkivä puutarhasuunnittelun historiallinen tyylisuunta. Se jakautuu englantilaiseen ja mannereurooppalaiseen tyyliin. Maisemapuisto on kuin ihmisen hienovaraisesti muotoilemaa ns. pastoraali- eli laidunmaisema. Maisemapuistot kehiteltiin 1700-luvulla vastakohdaksi ranskalaiselle muotopuutarhalle. Tyylisuunta pyrki hävittämään eron hoidetun puiston ja luonnonmaiseman välillä. Puisto saattaa vaikuttaa luonnonmukaiselta, mutta se on silti suunniteltu ja rakennettu. Kukkaistutusten ja suihkulähteiden sijaan sinne valikoitiin paikallisia puulajeja sekä rakennettiin tekolampia. Istutukset, puistokäytävät ja polut eivät noudata symmetriaa. Maisemapuiston hoitaminen voi olla jopa vaikeampaa, kuin muotopuutarhan, koska hoitotoimet eivät saisi näkyä.

Maisemapuiston elementtejä ovat vapaamuotoiset käytävät, lammet, purot, huvimajat, tekorauniot ja suuret puuryhmät. Leikattua nurmikkoa on vähän, jos ollenkaan. Tunnetuin englantilainen maisemapuisto on Lontoon Kew Gardens. Herttoniemen maisemapuiston lisäksi Helsingissä Kaivopuisto, Lapinlahdenpuisto, Tullisaarenpuisto ja Piperin puisto Suomenlinnassa ovat hyviä esimerkkejä maisematyylin puistoista, Herttoniemen ollessa kuitenkin edustavin niistä.

Herttoniemen maisemapuisto sijoittuu muotopuutarhan itäpuolelle ja on iältään vanhempi kuin muotopuutarha. Maisemapuistossa on runsaasti majesteettisia, vanhoja yksittäispuita. Vaikka ne kasvavat vapaammin yksilöinä ja ryhmissä, on niiden paikka usein tarkkaan harkittu. Puiston vanhat puut ovat arvokkaita paitsi osana puistoa, myös luonnon monimuotoisuuden lisääjinä. Puulajeina ovat mm. lehmukset, tammet, jalavat, saarnet, vaahterat, koivut, tervalepät ja lehtikuuset.

Puiden hoitajat tarkkailevat puuvanhusten kuntoa vuosittain. Jos on tiedossa, että vanha puu on tulossa tiensä päähän, sen läheisyyteen voidaan istuttaa uusi, samaa lajia oleva puu. Kaadettujen puiden lahorungot lisäävät luonnon monimuotoisuutta ja siksi osa niistä siirretään puistometsään, joka sijaitsee lampien itäpuolella. Lahorungot tarjoavat pesäpaikkoja eri eliöille ja ruokaa lahottajahyönteisille ja -sienille.

Maisemapuistossa nurmi saa kasvaa niittynä. Leikatun ja niittymäisen nurmen raja on muotoiltu puuston lomitse luonnonmukaiseksi. Niityt leikataan 1–2 kertaa kesässä ja leikkuujäte kerätään pois, ettei niitty rehevöidy. Niityillä kasvaa mm. imikkä, valkovuokko, sudenmarja, kevättähtimö, kyläkellukka, koiranvehnä ja kotkansiipisanainen. Länsiosissa viihtyvät etenkin kosteiden lehtojen lajit kuten hiirenporras, puna-ailakki, suo-orvokki, korpikaisla, kurjenjalka, korpi-imarre, vehka, punakoiso ja tesma.

Herttoniemen kartanopuiston linnustossa on havaittu tavanomaisen lajiston lisäksi kottarainen, satakieli, kultarinta, mustapääkerttu, tikli, sepelkyyhky, nokkavarpunen sekä uuttukyyhky ja telkkä lammessa uiskentelemassa. Lehtopöllöt ovat myös ottaneet vanhan puiston omakseen.

Lammet

Herttoniemen maisemapuistossa on kolme tekolampea. Ne on ilmeisesti muotoiltu osaksi puistosommitelmaa paikalla olleista alavista tulvapainanteista. Lampia yhdistää kanavisto, joka laskee edelleen ojan ja rannan lähellä olevan rummun kautta mereen. Lammet ja kanavat ruopattiin ja kunnostettiin 1990-luvun lopun remontissa, lampien välinen painunut käytävä kohotettiin ja samalla lammen reunalla kulkeva koivukujanne uusittiin.

Kaupungin tekemissä luontokartoituksissa lammet on luokiteltu arvokkaiksi pienvesiksi sekä linnustoltaan että lepakoiltaan arvokkaaksi kohteeksi. Lampien välinen lehto taas on arvokas kasvillisuuskohde. Koska alue lampien ja etenkin kanavien lähistöllä on hyvin alavaa, on alue tulvaherkkää.

Lampien veden laadun ylläpito vaatii ajoittaista ruoppausta ja rumpujen puhtaana pitämistä. Myös kaikenlainen roska ja kaatuneet puut poistetaan, ettei vesi patoudu. Kotkansiipisaniaskasvusto lammen läheisyydessä ja rannoilla on kaunis elementti keväästä syksyyn. Osa koivuista on istutettu tarkoituksella vinoon lammen rantapenkereeseen maalauksellisen vaikutuksen aikaansaamiseksi.

Diagonaalikujanne ja vanha pelto

Maisemapuiston eteläosassa on vanha pelto 1700-luvulta jäänteenä entisistä viljelymaista, jota yhdistys vuokraa pitkillä sopimuksilla yksittäiselle viljelijälle sen kulttuurihistoriallisen arvon takia. Pellon pohjoislaidassa on kartanopuiston vanhin, vaahteroista, saarnista ja lehmuksista koostuva sekakujanne, ns. diagonaalikujanne. Koivukujanteen päätteenä olevaan vaahteraympyrään on istutettu uudet taimet vuonna 1998.

Vanhojen puiden ikää pyritään pidentämään keventämällä niiden latvuksia. Kuolevia ja kuolleita jaloja lehtipuita säilytetään pystyssä olevina torsoina niin kauan kuin niistä ei ole vaaraa kulkijoille. Kun ne joudutaan poistamaan, siirretään osa niistä maisemapuiston metsikköön lahoamaan. Puut uudistetaan vähitellen. Kun puita joudutaan poistamaan ne korvataan samoilla lajeilla. Uudet taimet istutetaan nykyisten vierelle niin etäälle, että torson kaataminen ei aiheuta haittaa kasvavalle taimelle.

Lemmenpolku

Pellon merenpuoleisessa reunassa kulkee rehevä kujanne, jota kutsutaan lemmenpoluksi. Aikojen saatossa tämä romanttinen polku on myös kulkenut nimillä Rakastavaisten polku ja Suutelijoiden tie. Polun varren puut ovat jalavia, metsälehmuksia, vaahteroita, koivuja ja tuomia. Lemmenpolulla kulkiessa tunnelma on lehtevä ja hämyisä. Kujanteen päätyyn, nykyisen koulun lähelle, Cronstedt istutti ympyrään 13 metsälehmusta, joista yksi oli keskellä. Pitkään on ollut vallalla tarina, että puut olisi istutettu Anjalan liiton kunniaksi. Tästä ei kaupunginmuseon selvitysten mukaan ole todellista näyttöä. Lehmusympyrät ovat olleet vain yksi muotopuutarhan elementti. Lehmuksista on enää yksi elossa, muut ovat kantoina tai kokonaan poistettu.

Koulun alue

Herttoniemen kartanopuiston alueella sijaitsee Degerö lågstadieskola, eli ruotsinkielinen ala-aste 1–6 luokkalaisille. 140 oppilaalla on käytössään vanha koulurakennus vuodelta 1898, joka on aikansa kuuluisan arkkitehdin Theodor Deckerin (1838–1899) suunnittelema. Tontilla on myös vanha puutarhamestarin talo. Uudempi koulurakennus on vuodelta 2000 ja sen on suunnitellut puurakennuksiin erikoistunut arkkitehti Eric Adlercreutz (s. 1935). Tällä tontilla sijaitsi ensimmäinen Herttoniemen kartanon päärakennus, joka nykyisen kartanorakennuksen jälkeen toimi fajanssitehtaana ja jonkin aikaa yläkouluna, kunnes se purettiin vuonna 1898.

Puistometsä

Kartanopuistoon liittyvä puistometsä sijaitsee lampien takana ja rajautuu lampien avulla avoimesta maisemapuistosta. Puistometsä on arvokas osa kartanopuistoa ja sen monimuotoista luontoa. Sen eri osissa on maaperästä riippuen omanlainen luonteensa, jonka voi havaita erityisesti keväisin, kun ensimmäiset kevätkukat ovat loistossaan. Puistometsän lehdossa on runsaasti tervaleppiä, mutta myös vaahtera on alkanut lisääntyä.

Kaupungin metsäammattilaiset hoitavat puistometsää siten, että sen lehtomainen luonne säilyy, mutta hoidon jäljet eivät näy. Puistometsä pidetään tärkeiltä näkymäsektoreilta katsottuna väljäpuustoisena niin, että rantakäytävältä voi aistia kartanopuiston läheisyyden ja vastaavasti kartanopuistosta meren läheisyyden. Metsä luo puistoon rauhallisen rajamaaston asutuksen hälinästä.

Keltaisen huvimajan ohi etelään kulkevan käytävän varrella on lehto, jossa kasvaa tervaleppää, vaahteraa ja jonkin verran haapaa. Puistometsän eteläosaan on istutettu kokeiluluontoisesti harvinaisia erikoistaimia, 13 eri lajia Arboretum Mustilasta. Arboretum Mustila on Suomen näyttävin metsä- ja koepuutarha Elimäellä.

Erikoistaimet ovat osa hanketta, jolloin vuosina 2014–2019 eri puolille Helsinkiä istutettiin lähes 2000 kappaletta erikoistaimia, yhteensä 26 lajia. Kokeilulla halutaan varautua ilmastonmuutokseen sekä lisätä puistoluonnon monimuotoisuutta. Arboretum Mustila on Suomen näyttävin metsä- ja koepuutarha Elimäellä. Keltaisen huvimajan kaakkoispuolella metsässä on matala mäki, jolla kasvaa mäntyjä ja arvokkaita, yli satavuotiaita lehtikuusia. Osa puista on valaistu kohdevalaisimilla.

Rantapuisto

• suunnittelu Ympäristötoimisto, Camilla Rosengren
• rakentamisvuosi 1998

Herttoniemen kartanopuiston ranta-alue rakennettiin puistomaiseksi kartanopuiston peruskorjauksen yhteydessä ja se kulkee nimellä Rantapuisto. Alue oli alun perin täyttömaata, johon oli kasvanut rantakoivikko. Nyt se on yhtenäistä puistoa, jossa kuitenkin näkyy selvästi raja historialliseen puistoon. Osa rannassa olevasta puistosta kuuluu kaupungille. Rantakoivikkoa on kohennettu puistomaisin rakentein ja istutuksin. Valaistu rantaraitti on pääraitti, joka jatkuu länteen Tuorinniemenpuistoon ja itään Porolahdenpuistoon. Sen varrella on merelle suuntautuvia penkkejä. Reitti on osa Helsingin rantareittiä, joka on merkitty opastauluin.

Vanha rantaviiva vuodelta 1850 on merkitty maastoon soraistuskaitaleella, jonka valaisee cortenteräksestä tehdyt pollarivalaisimet. Sorakaitaleen yli johtavat siltamaiset lavettirakenteet muodostavat eräänlaisen ”portaan” polulle. Ne hillitsevät pyöräilyliikennettä, mutta eivät ole toistaiseksi esteettömiä. Puistossa on myös neljä kevytrakenteista siltaa, jotka muistuttavat viereisen kartanopuiston romanttisesta maailmasta. Erilaiset perennaistutukset koristavat puistoa. Rantavyöhyke on lepakkoaluetta. Rantaraitin mantereen puolella kulkee voimalinja.

Rantapuiston halki kulkevan käytävän varrelle on istutettu vuodesta 1999 alkaen erilaisia koivuja ja siitä on pikkuhiljaa muodostunut Helsingin ainoa, erilaisista koivuista koostuva puulajipuisto eli koivuarboretum. Arboretumissa raitin varrella kasvaa yhteensä 15 eri koivulajia tai lajiketta: kyynelkoivuja Betula ’Yongii’, visakoivuja Betula pendula var. carelica, loimaankoivuja Betula pendula f. crispa, paperikoivuja Betula papyrifera, punakoivuja Betula pubescens f. rubra, taalainkoivuja Betula pendula ’Dalecarlica’, pirkkalankoivuja Betula pendula f. birkalensis ja rauduskoivuja Betula pendula. Koivuarboretum on ilmeisen herkkä tulvivalle merivedelle ja sen vuoksi se ei ole lähtenyt hyvään kasvuun.

Lue tarkemmin kartanon historiasta:

• hertonasgard.fi/fi/historia/ Tutustu myös videoihin kartanon YouTube kanavallla.
• historia.hel.fi/fi/alueet/kaakkoinen/herttoniemi-kyla-kartano-kaupunginosa

Kuvia Herttoniemen kartopuistosta Helsingin kaupunginmuseon kuva-arkistossa.