Rakastettu Esplanadinpuisto on Suomen tunnetuin puisto ja Helsingin sydän, varsinainen cityelämän catwalk, jonne tullaan näyttäytymään, katselemaan ja oleilemaan.
Espa on erittäin suosittu kaupungin vihreä keskusakseli. Puiston paikan hahmotteli Helsingin pääarkkitehti Carl Ludvig Engel. Paikalla oli aiemmin vesijättömaata.
Kappeliesplandin aluetta kutsuttiin Pieneksi Vasikkahaaksi ja Runebergin- ja Teatteriesplanadia Suureksi Vasikkahaaksi. Haiseva Kluuvinlahti ulottui lähes puistoon saakka, tarvittiin paljon maantäyttötöitä, että puisto saatiin rakennettua 1850-luvulla.
Esplanadin tehtävä oli tuoda Helsinkiin komea, mannermaista tyyliä edustava viherpromenadi. Puukujanteiden proosallisempi tehtävä oli edistää paloturvallisuutta, olihan kaupunkimme tuohon aikaan hyvin puutalovaltainen, vaikkakin kivitaloja alkoi kohota joka puolelle kiihtyvään tahtiin.
Puisto on muotokieleltään arkkitehtonista tyyliä suorine puukujanteineen ja istutuksineen. Puistoa molemmin puolin reunustavat lehmusrivistöt muodostavat salimaisen tilan. Puiston hahmoon on vaikuttanut myös ensimmäinen kaupunginpuutarhuri Svante Olsson (1856–1941). Viimeisimmän peruskorjauksen 1998 suunnitteli maisema-arkkitehti Leena Iisakkila.
Kappeliesplanadi
Yksi Helsingin historiallista ravintoloista, Ravintola Kappeli valmistui 1867. Sen on suunnitellut arkkitehti Hampus Dahlström (1829–1882). Ravintolan nimi juontaa tarinan mukaan paimenpojasta, latinaksi pastor, joka myi haassa maitoa pienestä kojusta, jota leikkisästi alettiin kutsua kappeliksi. Seuraava “kappeli” vasikkahaassa oli sokerileipuri Jerngrenin temppelin muotoinen virvokekoju 1840-luvulta, jolle kappeli nimi periytyi. Oli siis luonnollista kutsua hienoa, uutta ravintolaakin Kappeliksi. Kappelin päädyssä on yleinen-WC.
Kappelin vastapäätä sijaitsee Espan lava, jossa on Suomen pisimmät festivaalit, musiikkia vapusta elokuun loppuun. Lavalla esiintyy kesän aikana noin 200 ryhmää. Ohjelmatarjonnasta vastaa Helsingin kulttuurikeskus. Nykyinen lava on rakennettu 1930-luvulla, ensimmäinen lava oli huomattavasti koristeellisempi.
Lavan molemmin puolin on kaksi vesiallasta ja niitä koristavat viehättävät patsaat. Ensimmäinen on nimeltään Aallottaria, siinä kaksi merenneitoa kisailee kalojen kanssa. Suuremman neidon mallina poseerasi kuvanveistäjä Viktor Janssonin (1886–1958) tytär, Tove Jansson (1914–2001). Toinen patsas on nimeltään Hei vaan ja siinä pieni poika leikkii kalan kanssa. Taideteokset tilattiin Janssonilta vuonna 1942.
Altaiden ympärille on istutettu monivuotisia perennoja, kuten kuunliljoja ja talveksi kasvihuoneelle vietäviä, eksoottisia sinisarjoja. Suuret kesäkukka-astiat ilahduttavat musiikin kuuntelijoita. Ulkoilmakahvila lavan vieressä on auki kesäisin ja sieltä voi myös ostaa lippuja kaupunkikiertoajeluille, jotka lähtevät puiston kohdalta, Fabianinkadulta.
Runebergin esplanadi
Runebergin esplanadilla kukkivat ruusut leikattujen tuhkapensasaitojen suojissa. Lähestyttäessä Runebergin patsasta kesäkuun alussa huomio kiinnittyy Pohjois-Espan puolella kasvavaan, upeaan punakukkaiseen koristeomanapuuhun. Se on vanha lajike Malus ‘Nipissing’. Pylväshaavat rajaavat patsasaukiota ja nurmialueella kasvaa myös kultasadepensaita, jotka ilahduttavat eksoottisilla keltaisilla kukkatertuillaan.
Näyttävä kukkaryhmä ympäröi kansallisrunoilijamme Johan Ludvig Runebergin (1804–1877) muistomerkkiä. Kukkaryhmä saa uuden ilmeen kolmesti. Vapun jällkeen se koristellaan kaupunginpuutarhassa esikasvatetuilla sipulikukilla. Ennen juhannusta tulevat värikkäät kesäkukat ja syksyllä kesän väriloisto vaihtuu hillittyihin kanerva- ja havupainotteisiin istutuksiin. Talvella puistossa ilahduttavat pienin lampuin koristetellut suurten puiden silhuetit.
Kansallisrunoilija Johan Ludvig Runebergin (1804–1877) patsas oli ensimmäinen julkinen muistomerkki Helsingissä. Patsaan paljastustilaisuus 6.5.1885, kahdeksan vuotta ihaillun runoilijan kuoleman jälkeen, oli suuri isänmaallinen kansanjuhla. Kansakunnan kerma ja 20 000 muuta kansalaista oli saapunut paikalle, etunenässä patsashankkeen puuhamies, kirjailija Zacharias Topelius (1818–1898). Ihmiset olivat sytyttäneet kynttilöitä ikkunalaudoille isänmaallisessa hengessä. Sanotaan, että tästä juontaa juurensa polttaa kynttilöitä ikkunoilla itsenäisyyspäivänä.
Patsas tilattiin Runebergin omalta pojalta, kuvanveistäjä Walter Runebergiltä (1838–1920). Kahdeksan metriä korkean patsaan jalustassa on karhuntaljaan pukeutunut Suomi-neito. Neidon oikeassa kädessä on laakeriseppele ja Runebergin teoksista koottu kirjapino. Neidon vasen käsivarsi nojaa tauluun, jossa on Maamme-laulusta (Vårt land) ensimmäinen ja kaksi viimeistä säettä. Patsaan sivulla on teksti “Suomen kansa maamme laulajalle – Af Finlands Folk”. Runebergin nimeä patsaassa ei ole, koska kaikillehan oli itsestään selvää ketä suuruutta patsas esitti. Edelleenkin kaikki tuntevat ”Runskin” ja patsaan luokse on helppo sopia treffit.
Runebergin Espalla sijaitsevat myös puiston neljä historiallista kioskia. Eteläespan puoleiset kioskit ovat puurakenteisia, nikkarityylisiä, koristeellisia kioskeja vuosilta 1893 ja 1909. Pohjoisespan puoleiset niin sanotut lankarullakioskit, ovat puhdasta funkistyyliä. Nämä tyyppikioskit suunnitteli vuonna 1928 kaupunginarkkitehti Gunnar Taucher (1886–1941).
Puiston penkit suunniteltiin 1998 peruskorjauksen yhteydessä, samoin historiallisissa puistoissa käytettävät, mustat, Helsingin vaakunalla koristetut 120 litran roska-astiat. Myös valaisimet ovat historiallista mallia.
Teatteriesplanadi
Teatteriesplanadia hallitsee ravintola Teatteri ja Svenska Teatern, ruotsalainen teatteri, tuttavallisesti Svenskan. Nykyisen teatteritalon vastaava arkkitehti oli pietarilainen professori Nikolai Benois (1813–1898), tsaari Nikolai I:n hoviarkkitehti. Teatteri valmistui syksyllä 1866. Vuosina 1935–1936 teatteritaloa modernisoitiin ja laajennettiin arkkitehtien Eero Saarinen (1910–1961) ja Jarl Eklund (1876–1962) johdolla. Arkkitehdit jättivät teatterin sydämen, Nikolai Benois’n 1860-luvulla luoman kauniin punaisen ja kultaisen katsomotilan miltei koskemattomaksi. Svenskanin viimeisin peruskorjaus valmistui 2012. Talossa on siis uusi kuori ja vanha ydin.
Teatteriespan kohdalla puisto on varjoisampi kuin muut Esplanadit. Siellä on miellyttävän viileää istuskella ympyrän muotoisella aukiolla. Vanha hevoskastanja ihastuttaa kukinnallaan kesäkuun alussa. Ravintolan terassin vieressä kukkivat puistoatsaleat, hortensiat ja kausikasvit.
Vanhojen puiden varjossa ovat kahden merkkimiehen muistomerkit. Ensimmäinen on Runebergin patsasta puuhanneen, Runebergin hyvä ystävän, kirjailija ja lehtimies ja historioitsija, satusetä Zacharias Topeliuksen (1818–1898) muistomerkki. Kun Topeliukselle alettiin puuhata muistomerkkiä 1920-luvulla, uudet tuulet tekivät tuloaan muistomerkkien maailmaan. Haluttiin luopua näköispatsaista ja ottaa tilalle symboliikkaa. Kuvanveistäjä Gunnar Finne (1886–1952) voitti vuonna 1928 Svenska Litteratursällskapetin järjestämän muistomerkkikilpailun. Teos Taru ja Totuus paljastettiin 1932, kun Topeliuksen kuolemasta oli kulunut 34 vuotta.
Viistosti Topeliuksen takana on suomalaisen lyriikan rakastetun klassikon, suuren Eino Leinon (1878–1926) patsas. Sen on suunnitellut Leinon hyvä ystävä Lauri Leppänen (1895–1977). Eino Leinon seura, Suomen kulttuurirahasto ja Kustannus Oy Otava järjestivät 1948 Eino Leinon muistomerkkikilpailun. Lopullinen tulos ratkesi vasta 1951 järjestetyssä kutsukilpailussa, johon osallistuivat ensimmäisessä mittelössä parhaiten menestyneet. Muistomerkki paljastettiin 1953, kun Leinon kuolemasta oli kulunut 27 vuotta.
Kappeliespalle avattiin vuonna 1999 ensimmäinen City-WC mallia ”Helsinki”. Cityvessan on suunnitellut rakennusviraston arkkitehti Juhani Vainio ja se on valmistettu Ruotsissa. WC on kaksiosainen. Maksulliselta puolelta löytyy pönttö, lavuaari ja lastenhoitotaso ja sisään mahtuu myös pyörätuolilla. Pisoaaripuoli on täysin ilmainen ja se modifioitiin yleisön pyynnöstä sellaiseksi, että se soveltuu myös naisille. Käymälät siivotaan kerran vuorokaudessa.
Kuvia Esplanadinpuistosta Helsingin kaupunginmuseon kuva-arkistossa.
