Vanha kirkkopuisto on keskustan suosituimpia oleskelupuistoja. Lempinimensä Ruttopuisto se sai 60-luvun nuorisolta ja lempinimi on käytössä vieläkin, vaikka ruttoon kuolleet olikin haudattu Vanhan kirkkopuiston viereen. Nykyisin nuoriso hengailee tuttavallisesti ”Ruttiksessa”.
Puistossa sijaitseva Vanha kirkko on Helsingin toiseksi vanhin kirkko. Sipoon alueliitoksen myötä vuodesta 2009 lähtien Östersundomin kirkko on Helsingin vanhin.
Kampin alueen hautausmaiden vaiheita 1695–1829
Hautapaadet muistuttavat meitä alueen hautausmaahistoriasta, joka ei rajoitu ainoastaan Vanhan kirkkopuiston tontille. Hautausmaita Kampin alueella oli ollut neljä ennen nykyisen Vanhan kirkkopuiston vuonna 1790 perustettua hautausmaata. Talojen putkiremonttien yhteydessä onkin maan alta tullut esiin luisia yllätyksiä eri hautausmaiden jäljiltä. Arvellaan, että Kampin hautausmaille on haudattu 130 vuoden aikana yli 10 000 vainajaa.
Katovuodet koettelivat Helsinkiä 1695, 1696 ja 1697. Nälkävuosien tuntemattomien vainajien hautauspaikka on nykyisten Fredrikinkadun ja Bulevardin varressa. Vuoden 1710 elokuun alusta joulukuuhun asti Helsingissä raivosi rutto. Rutto tappoi 1185 ihmistä. Kuolleista noin puolet oli kaupungin vakituisia asukkaita ja toinen puoli eri suunnilta tulleita pakolaisia ja sotilaita. Vakituisia asukkaita Helsingissä oli tuolloin alle kolme tuhatta. Ruttoon kuolleita kaupunkilaisia haudattiin aluksi Pyhän Hengen kirkon kirkkomaalle (nyk. Senaatintori). Lokakuun huippuvaiheessa kaikki ruttoon kuolleet haudattiin Kamppiin 1690-luvulla kuolleitten hautausalueen viereen, nykyisen Annankadun vaiheille. Ruotsalaisen tykistön hautausmaa, Artillerikyrkogården, oli 1740-luvulta asti nälkään kuolleiden ja ruttoon kuolleitten hautausmaitten vierellä.
Venäläiset ratsastivat Helsinkiin 2.3.1808 ja asettuivat talvileiriin Ruotsin armeijan jättämiin tiloihin. Venäläisen sotaväen kalmistona käytettiin vuodesta 1809 Kampissa nykyisen Bulevardin korttelin 71 kohdalla sijainnutta avointa aluetta. Hautaukset kiellettiin, kun esikaupungin kaavoitusjärjestelyt edellyttivät alueen ottamista muuhun käyttöön. Keisari oli antanut suostumuksensa vanhan hautapaikan poistamiseen ja vainajien siirtämiseen Ruoholahden rantaan, josta uudelleenrakentamiskomitea oli edellisenä vuonna osoittanut kreikkalais-katolisille hautapaikan. Tämä Lapinniemellä sijaitseva vanha hautausmaa on nykyisin Helsingin ortodoksisen seurakunnan hallinnassa.
Kampin vanhimmat neljä hautausmaata saivat siis aikanaan väistyä kasvavan kaupungin tieltä, ja viimeinenkin hautausmaa on supistunut Vanhaksi kirkkopuistoksi. Fredrikinkatu, Annankatu, Yrjönkatu, Lönnrotinkatu ja Bulevardi ovat osittain entisten hautausmaitten päällä.
Seurakunnan hautausmaana ja hoidossa
Kirkolliskokouksessa vuonna 1786 Helsingin seurakunnalle päätettiin perustaa hautausmaa rakennetun kaupungin ulkopuolelle Kamppiin tykistön hautausmaan ja nälkään ja ruttoon kuolleitten hautausmaitten viereen. Tämä 1790 perustettu Kampin siviilihautausmaa on nykyinen Vanha kirkkopuisto.
Seurakunnan hallussa hautausmaasta tuli seurakunnan hoitama puisto. Anders Kocke laati vuonna 1816 hautausmaalle kaavan, jonka mukaan istutettiin uusia puita käytävien varsille. Vuonna 1829, kun Hietaniemen hautausmaa avattiin, kirkkoneuvosto teki päätöksen, että vanhaan hautausmaahan ei saanut enää haudata. Puiston säilyneet vanhat 48 hautamuistomerkkiä ovat siis vuosilta 1790–1829.
Puisto rapistui hautaamisen lopettamisen jälkeen. Istutukset villiintyivät ja käytävät kasvoivat umpeen. Vain portilta kirkkoon johtavaa käytävää pidettiin kunnossa. Kun kaupunki kasvoi Kamppiin ja Hietalahteen päin, havaittiin entisen hautausmaan olevan valmis, vehreä puisto. 1850-luvulla aktiiviset asukkaat, valtioneuvos Ernst Hjelt ja ylilääkäri F.E. Sanmark panivat alulle kirkkopuiston hoitamisen puistona. Puita istutettiin, ruoho leikattiin ja ulkomailta tilattiin koristekasveja kuten siperianhernepensaita, joita istutettiin puiston aidan viereen. Ensimmäisen varsinaisen puistosuunnitelman laati puutarhuri Mårten Stenius 1870-luvulla.
Kaupungin puistoksi
Kaupungin hoitoon puisto siirtyi vuonna 1900. Silloin saivat käytävät nykyiset linjauksensa ja pääkäytävät reunustettiin nupukivikouruin. Yksinkertainen puuaita purettiin ja puisto valaistiin. Ensimmäinen kaupungin laatima puistosuunnitelman on vuodelta 1936.
Melkein yhdeksänkymmentä vuotta viimeisen hautauksen jälkeen Kirkkopuistoon avattiin kaksi hautaa. Toisessa haudassa on 54 Helsingin valtauksessa 11.4.–12.4.1918 kaatunutta saksalaista sotilasta. Heidät haudattiin 16.4.1918. Toiseen haudattiin 19.4.1918 Helsingin valtauksen yhteydessä kaatuneita Valkokaartin ja Suojeluskunnan jäseniä.
Vanhan kirkkopuiston kolmas hautamuistomerkki on pystytetty vuonna 1919 Viron vapaussodassa kaatuneiden suomalaisten vapaaehtoisten yhteishaudalle. Jäänmurtaja Wäinämöinen toi 25 Virossa kaatunutta helsinkiläistä Tallinnasta. Siunaustilaisuus oli 16.2.1919.
Kirkkopuiston sankarihaudoilla järjestettiin hautamonumenttien paljastamisjuhlallisuudet sunnuntaina 31. lokakuuta 1920. Kaupunginvaltuusto oli keväällä 1918 asettanut toimikunnan valmistelemaan muistomerkkihanketta. Monumenttien yhteyteen rakennettiin pienet aukiot, ja niiden ympäristöt koristeltiin muotonurmikoin ja kukkaistutuksin.
Peruskorjauksen jälkeen uusi kukoistus
Vanha kirkkopuisto pääsi vuosien saatossa rapistumaan pahoin. Tiheäksi kasvanut puusto teki puistosta pimeän ja valon puute lähes hävitti lehtipensaat puistosta. Puiston käytävät olivat keväisin ja syksyisin kuravelliä. Puisto oli kalmahenkinen läpikulkupaikka, se ei houkutellut viihtymään eikä oleilemaan.
Puiston peruskorjaus suunniteltiin ja toteutettiin korkeatasoisesti, historiaa kunnioittaen. Hautakivet puhdistettiin, valurautaiset valaisimet entisöitiin ja niiden kaapelointi uusittiin. Myönnytys nykyajan tarpeisiin on paikalle jo 1980-luvulla tullut lasten leikkipaikka, joka sijaitsee kirkon kupeessa. Sen sijainti irrotettiin kirkon julkisivusta niin, että kulku kirkon edestä on mahdollista. Käytäväverkosto kuivatettiin ja nupukivikouruja lisättiin niiden reunoille, pinnat saivat uuden kivituhkan. Tyyliin sopimaton asvaltti muutettiin nupukivipinnaksi kirkon pääsisäänkäynnin edestä.
Lahoja puita kaadettiin, mutta puuvanhuksia myös säästettiin, sikäli kun niiden kunto niin salli. Puut ovat vaahteroita, lehmuksia ja jalavia ja tammia. Erikoisuuksina puistossa kasvaa myös riippamuotoisia saarnia ja koristeomenapuita sekä kokeiluluontoisesti myös magnolioita, veripyökkiä ja päärynäpuita. Valon lisäämiseksi kaikkien kaadettujen puiden tilalle ei istutettu uusia puita. Puiston pensaaat ovat syreenejä, rusokuusamia, ruusupensaita, onnenpensaita, havupensaita sekä alppiruusuja. Niiden alla kasvaa maanpeiteperennoja. Tiheä ja hyvinvoiva nurmikko saatiin aikaiseksi uusitun kasvualustan ja siirtonurmen avulla. Nurmen alla on automaattinen sadetuslaitteisto. Komeat kausikasviryhmät koristavat hautamuistomerkkien ympäristöjä.
Puiston portti entisöitiin muutama vuosi puiston peruskorjauksen jälkeen ja puisto on saanut myös yleisö-WC:n. Nyt puisto on yhtä suosittu, kuin keskustan muutkin puistot. Siellä järjestetään myös pienimuotoisia tapahtumia, erityisesti Taiteiden yönä.
Kuvia Vanhasta kirkkopuistosta Helsingin kaupunginmuseon kuva-arkistossa
