Vuosaarenhuippu on rakennettu viihtyisäksi ulkoilualueeksi ja luontokeitaaksi. Virkistysalueen pinta-ala on 95 hehtaaria. Reittejä riittää kaiken tasoisille retkeilijöille helposti kuljettavista huoltoteistä kivisille pienpoluille.

Viitoitetut reitit ovat paikoin vaikeakulkuisia. Poluilla ei suositella kulkemista lastenrattailla. Alueella ei ole talvikunnossapitoa.

Pääsisäänkäynnin yhteydessä sijaitsee kaksi opaskonttia, jotka tarjoavat tietoa paikasta: Vuosaaren huipun historiaa (pdf) ja Vuosaarenhuippu tänään (pdf).

Luontopolku kutsuu

Vuosaarenhuipun erityiseen luontoon pääset tutustumaan kahdella luontopolulla, joilla on yhteensä 13 luonnosta kertovaa opastaulua. Vuosaarenhuippua on ollut rakentamassa suuri joukko kaupungin työntekijöitä. Maiseman ja luonnon kehittymiseen ovat vaikuttaneet erityisen paljon luonnontarhuri Jukka Toivonen ja maaperäasiantuntija Pirjo Laulumaa.

Luontopolut sijoittuvat Vuosaarenhuipun itäosaan maantäyttöalueelle. Luontopolut alkavat ja loppuvat samaan alkupisteeseen solan alapuolella. Pääsisäänkäynniltä on viitoitus luontopolkujen rastille 1, jonne on 800 metriä matkaa.

Jukan jäljillä, luonto-opasteet 1–8 (1,3 km) pääset tutustumaan avariin näkymiin Vuosaarenhuipun korkeimmalta kohdalta eli laelta, mutta myös sukeltamaan lehtojen varjoon. Reitin korkeuserot ovat merkittävät ja polut paikoin jyrkät ja kiviset.

Jukan jäljillä, luonto-opasteet 1–8

  • 1 Kivien valtakuntaa

    Kaatopaikan kunnostamisen ja maantäyttöalueen maisemoinnin avulla on luotu uusi virkistysalue kaikkien käyttöön. Alueen erityispiirre on luontaisesti kehittyvä luonto, jonka puitteet ihminen on luonut rakenteilla ja istutuksilla.

    Luonnonkivien monimuotoisuutta voit ihailla eri puolilla Vuosaarenhuippua. Kivien syntyprosessi on muokannut niiden väriä ja rakennetta tietynlaiseksi. Vuosaarenhuipulla maarakentamisesta pelastettuja kiviä on käytetty uudelleen. Suuret irtokivet on aseteltu ympäristöön luontevasti. Kiville muodostuu ajan mittaan peittävä jäkälikkö, jos pintaa ei tallata. Jäkälälajisto on erilainen happamilla ja emäksisillä kivillä.

    Edessäsi kohoaa luonnonkivistä ladottu keinotekoinen sola, jonka seinämän korkeus on yli kolme metriä. (Huom! Vain ihailua varten, seinämä ei kestä kiipeilyä) Eteläinen, varjoon jäävä seinämä on viileä, kun taas paahdepuoli lämpenee kovasti. Lämpötilaero saattaa kesäkuukausina olla jopa 30 astetta. Hellepäivinä viilentävän varjon huomaa iholla. Kasvillisuus eroaa suuresti: varjossa viihtyvät saniaiset ja korkeat kasvit, paahdepuolella kasvillisuus on niukempaa ja matalaa.

  • 2 Ihmisen aikaansaannos

    Edessäsi lepää yli kolme miljoonaa tonnia sekajätettä vuosilta 1966–1988. Siihen aikaan jätteistä lajiteltiin lähinnä paperia ja myöhemmin lasia. Siksi suurin osa jätteestä päätyi kaatopaikalle. Jätevuori on peitetty tiiviillä rakennekerroksilla eikä se enää ole ympäristölle haitallinen. Nykyinen pintamaa on kaatopaikan kunnostuksen (v. 2012–2020) jälkeen vihertynyt niityksi parissa vuodessa.

    Jalkojesi alla on maantäyttöalue, johon on tuotu puhtaita ylijäämämaita. Nämä ovat syntyneet maarakentamisesta, kun on kaivettu perustuksia rakennuksille. Hienojakoisia maita ei voi hyödyntää esimerkiksi teiden rakentamisessa, koska ne ovat routivia. Siksi ne piti kuljettaa maantäyttöalueelle. Maansiirtokoneilla ja kuorma-autoilla täyttöä on tuotu noin viisi miljoonaa kuutiota. Määrä vastaa yli 300 000 maansiirtokoneen kuormaa.

  • 3 Ihanaa kuumuutta!

    Avoimet paahdeympäristöt ovat laidunnuksen loputtua ja metsäpalojen tehokkaan sammuttamisen myötä uhanalaistuneet. Tämä paahdeympäristö on rakennettu jäljitellen harjua.

    Harjujäljitelmässä on kolme erilaista rakennekerrosta, jotka on tehty maantäyttörinteen päälle. Alimpana on suuria kivenlohkareita, sen jälkeen karkeaa soraa ja ylimpänä kiviä ja hiekkaa. Vesi läpäisee karkearakeisen maan nopeasti ja siksi paahdeympäristö on kuiva. Paahderinteen avautuminen etelään, tuulisuus ja paahteisuus tekevät siitä entistä kuivemman.

    Paahdeympäristön lajisto on erikoistunut ääreviin olosuhteisiin, jossa tavanomaiset lajit eivät selviydy. Paahdeympäristöön on istutettu kangasajuruohoa, joka on monelle uhanalaiselle hyönteiselle tärkeä kasvi. Ajuruoho kukkii keskikesällä. Jos onni on myötä, saatat havaita pörisevän kimalaisen tai hennon sinisiiven mettä hakemassa.

  • 4 Pelastusoperaatio

    Vuosaarenhuipun kaakkoispuolella sijaitsevassa Niinilahden pohjukassa oli vielä vuonna 2002 tervaleppää ja saarnea kasvava, harvinainen rantalehto. Vuosaaren sataman rakentaminen uhkasi lehdon olemassaoloa, kunnes maantäyttöalueen maisemointia hoitaneet Jukka Toivonen ja Pirjo Laulumaa keksivät sille pelastusoperaation.

    Rastia ympäröivät rinteet ohjaavat sadevedet laaksoon. Paikka soveltui rantalehdolle, joka tarvitsi uuden kodin. Ensiksi pohja vuorattiin metrin paksuisella, vettä pidättävällä savikerroksella. Sen jälkeen Niinilahden lehtomaata siirrettiin varovasti Vuosaaren sataman rakentamisen tieltä tänne. Lehtomaa leikattiin laatoiksi talvella 2003 ja nostettiin maansiirtokoneisiin. Kuljetuksen jälkeen laatat aseteltiin juuristopuoli alaspäin tähän paikkaan. Mukana seurasi pieniä lehtipuiden kantoja ja juuristoa.

    Siirretystä lehtomaasta, kannoista ja juurenpaloista on vähitellen syntynyt uusi lehto. Lehto on saanut kehittyä rauhassa ilman hoitoa. Nyt lehdossa kasvaa lehtosaarnia ja tervaleppiä, valkoisena kukkivia tuomia sekä aluskasvillisuudessa mm. nokkosta, järviruokoa ja keltaängelmää.

  • 5 Pähkinäpolku

    Pähkinäpensaista muodostunut holvi tarjoaa satumaisen tunnelman kiireettömälle kulkijalle. Kapea pähkinäpensaslehto on istutettu Käärmeniemestä ja Lehdessaaresta siirrettyyn kivennäismaahan. Keväisin rinteessä kukkivat sinne siirretyt valkovuokot. Alkukesästä voit nauttia luonnonruusujen ja koiranheisipensaiden valkoisista kukista. Syksyisin loistavat orapaatsamapensaan mustat ja koiranheiden punaiset marjat. Kaikki alueen pensaat on hankittu taimistoista, mutta ne ovat sen jälkeen saaneet lisääntyä luontaisesti.

    Syksyisin vaeltavat pähkinähakit löytävät takuuvarmasti maukkaat pähkinät pähkinälehdosta. Ne koluavat kaikki pensaat tyhjiksi ennen siirtymistään seuraavalle taukopaikalle. Pähkinähakki varastoi pähkinöitä moniin paikkoihin, joihin se palaa hyvän muistinsa avulla. Pähkinäpensas saa hakin avustuksella ilmaisen kyydin uusiin kasvupaikkoihin. Pähkinät itävät uusiksi taimiksi, elleivät tule syödyiksi.

  • 6 Piilopaikka

    Upeaa saniaislehtoa ympäröivät jyrkät reunat, jotka on rakennettu kivisestä tukipenkereestä. Koko maantäyttöalue on tehty samalla periaatteella, jotta hienojakoinen maa pysyisi paikallaan. Tämä kuoppa oli alun perin tarkoitus täyttää sataman tieltä kaivetuilla mailla. Maatäytön sijasta kuoppaan tuotiin sopiva määrä maata suojaisaa lehtoa varten. Pohja on täytetty hienorakeisilla kivennäismailla ja pintamaa on tehty lehtikompostista. Rakentamistyöhön osallistui utelias kettu, joka valvoi urakointia ja tarkasti lopputuloksen nukkumalla tumman mullan päällä.

    Puusto on kasvanut lehdossa vuodesta 2009 alkaen, jolloin rakentaminen oli saatu valmiiksi. Rehevään lehtomaahan on istutettu tervaleppiä, tuomia ja vähän pähkinäpensaita. Raidat ovat tulleet itsestään. Puiden varjossa kasvaa komeita saniaisia, jotka alkuvuosina sinnittelivät tukalassa paahteessa.

    Lehdossa pesivät lehtimetsää suosivat lajit kuten mustarastas, mustapääkerttu, talitiainen ja peippo. Rusakot ja kauriit hakevat lehdosta ravintoa ja suojaa. Saniaislehdon pohjalla on usein tuuletonta, vaikka muualla merituuli riepottelisi niittyjä.

  • 7 Tunnistatko maamerkit?

    Vuosaaren korkein laki nousee 60 metrin korkeuteen merenpinnan yläpuolelle. Korkeus saavutettiin vuosien 2010–2012 maisemointitöiden myötä. Huipun tuulisuus ja paahteisuus kuivattavat maata ja kasvillisuutta, siksi vain kestävät lajit viihtyvät täällä. Alempana sijaitsevat lehdot ovat reheviä keitaita verrattuna huipun osin kasvittomaan paljakkaan.

    Osaatko aurinkoisella säällä määrittää ilmansuunnat huipulta? Avuksesi voit ottaa maamerkit taivaanrannasta ja viereisen kompassin. Kutakuinkin pohjoisessa näkyy Vantaan jätteenpolttolaitoksen piippu ja etelän suunnalla Vuosaaren Cirrus-tornitalo, joka yltää 87,5 metriin.

    Sataman yli pitkälle merelliseen saaristoon katsomalla huomaat monet saaret, lähimpänä ovat Mölandet ja sataman edustalla, kauempana Musta Hevonen. Näkymä yltää kirkkaalla säällä lännessä Helsingin keskustan kirkontorneihin asti (14 km). Idässä näkyvät Porvoon Kilpilahden öljyjalostamon piiput (22 km).

  • 8 Pisteliäs pikkupuu

    Vuosaarenhuipun nimikkokasviksi voisi hyvällä syyllä nimittää ulkomuodoltaan monimuotoisen katajan. Vuosien saatossa alueelle on istutettu tuhansia katajia. Innoituksen yhtenäisille katajanummille on antanut Saaristomerellä sijaitseva Jurmon harjusaari. Laakealla saarella kasvaa pelkkää matalaa katajikkoa ja kanervikkoa silmänkantamattomiin.

    Kataja on auringossa viihtyvä pensas tai pieni puu. Kataja on kaksikotinen, mikä tarkoittaa että pensas on joko tyttö tai poika. Siksi marjoilta näyttävät kävyt löytyvät vain tyttöpensaista. Marjoja voi käyttää riistaruokien maustamiseen.

    Vuosaarenhuipun katajien emokasvit on kerätty kasvatukseen Hongiston taimistolle luonnosta eri puolilta Suomea. Lajikkeet edustavat katajan luontaisia muotoja. Maanmyötäinen kataja on nimetty Vuosaarenhuippu-lajikkeeksi. Viuhkamaiset katajat on nimetty Lotta Svärdin ja Sven Dufvan mukaan. Suoraan ylöspäin kasvavat katajat ovat lajikkeeltaan Jaakko Ilkka, Sisu ja Urho.

Pirjon polulla, luonto-opasteet 9–13 (1,1 km) voit nauttia jylhästä solasta ja kukkivista niityistä. Reitti on melko tasainen ja helppokulkuinen.

Pirjon polulla, luonto-opasteet 9–13

  • 9 Taiturointia ilmassa

    Lintujen tarkkailu on mielenkiintoista kaikkina vuodenaikoina, koska monet lintujen puuhat näkyvät tai kuuluvat. Ovatko koiraat laulelemassa rakkauslauluja naaraiden toivossa, emot ruokkimassa poikasiaan tai suuret parvet muuttomatkan taukoa pitämässä?

    Vuosaarenhuipun elinympäristöjen kirjo pitää yllä monimuotoista linnustoa. Pesivien lajien määrä on vaihdellut 27–35 välillä vuosina 2012–2019. Alue houkuttelee erityisesti avomaiden lintuja, jotka viihtyvät niityillä, kivikoissa tai puoliavoimissa pensaikoissa. Pyrstöään keikuttava kivitasku on helppo tunnistaa ulkomuodoltaan, lisäksi sen varoitusäänet ovat teräviä. Tarkkasilmäinen voi huomata saalista tähyilevän Vuosaarenhuipun nimikkolinnun, pikkulepinkäisen, ruusupensaassa tai mäntykelossa.

    Ihminen on alueella vierailija, mutta linnuille ja monille eläimille Vuosaarenhuippu on koti. Siksi ulkoilijoita ohjeistetaan kulkemaan vain merkityillä poluilla varsinkin keväällä ja alkukesällä, kun lintujen pesintä on herkimmillään.

  • 10 Tuoksujen huumaa

    Tuoksuniityllä voi sulkeutua omaan pienoismaailmaansa hieman suojassa tuulelta. Pienet vallit ja niiden päällä kasvavat pensaat luovat rajatun pienympäristön muutoin avaraan maisemaan.

    Pitkin kesää saa nuuhkia ajuruohon ja kanervan mausteista tuoksua. Hennon vaaleanpunaisena kukkivia kanervia on mahdollista ihailla keski- tai loppukesästä. Molemmat kasvit ovat erittäin hyviä meden tuottajia ja siksi tärkeitä pölyttäjille. Näitä pölyttäviä hyönteisiä, kuten kimalaisia ja päiväperhosia, saattaa nähdä tai kuulla, jos on hetken aloillaan.

    Paikan isäntänä toimineen luonnontarhuri Jukka Toivosen kantavana ajatuksena oli valita paikalle luonnon monimuotoisuutta lisääviä rakenteita ja kasveja, kuten kotimaisia mesikasveja. Vuosaarenhuipulla on tästä syystä kiviröykkiöitä kivitaskuille ja käärmeille sekä kuumia paahdeympäristöjä hyönteisille. Paljakoita on tehty kiurulle ja kiulukoita tuottavia ruusuja on istutettu pikkulinnuille.

  • 11 Elämää kivikasassa

    Pieni kivinen kumpare on Vuosaarenhuipun ensimmäinen kivilaatta-alue, joka rakennettiin vuonna 2003. Sillä jäljiteltiin olosuhteita luontaisella kalliopaljastumalla. Tasapintaisten maakivien alla on suuria kivilohkareita.

    Myöhemmin huomattiin, että syvissä kivionkaloissa voi olla käärmeille sopivia talvehtimispaikkoja. Käärmeet tarvitsevat uusia piilopaikkoja kaupungin laajentuessa. Monipuolisella maisemarakentamisella voidaan auttaa näitä ahdingossa olevia matelijoita. Käärmeet syövät Vuosaarenhuipulla pienjyrsijöitä eli myyriä ja hiiriä, jotka toimivat punkkien väli-isäntinä. Käärmeet vähentävät välillisesti punkkien levittämien tautien, kuten borrelioosin ja puutiaisaivotulehduksen esiintymistä.

    Harjanteen kiikarikumpareelta on vuosien saatossa nähty monen lintuharvinaisuuden liitelevän ohitse joko läheltä tai yläilmoissa. Näkyvyys korkealta kumpareelta on hyvä kaikkiin ilmansuuntiin. Paras aika nähdä muuttavia lintuja on keväisin huhti–toukokuussa ja syksyisin elokuusta joulukuuhun.

  • 12 Muistoja menneestä, leikisti…

    Komean kivimuurin takaa näkyy rakennettu piharaunio, joka muistuttaa Vuosaaren aiemmasta maalaismaisemasta. ”Kivijalassa” kasvaa perinteisiä puutarhakasveja ikään kuin muistona menneestä ajasta. Löydätkö suurilehtisen ukkomansikan tai keltaisena kukkivan tyräkin? Pihalla ja kivimuurilla kukoistaa pitkin kesää, koska perinteisiä perennoja on istutettu montaa lajia. Kaikki raunion ruohovartiset kasvit on ostettu Helsingin Annalan huvilapuutarhalta Vanhastakaupungista.

    Vuosaarenhuipun vision luonut Jukka Toivonen on pelastanut kaksi omenapuuta ja mustaherukan, kun ne olivat jäädä kaatopaikan kunnostuksen alkusyövereissä maansiirtokoneen kitaan. Hän siirsi ja istutti ne pihan yhteyteen, jonka jälkeen ne ovat lähteneet uuteen kasvuun. Tosin rusakot pitävät omenapuiden kaarnan jyystämisestä ja muotoilevat puita omaperäisen näköisiksi. Puut saattavat aika ajoin olla melko huonokuntoisia jyrsijöiden talviruokailun jäljiltä. Rusakoiden määrä on alueella lisääntynyt Vuosaarenhuipun pensoittumisen myötä.

  • 13 Katoavaa monimuotoisuutta

    Vuosaarenhuipun avoin niittymaisema on pitkäjänteisen ja jatkuvan hoitotyön tulos. Niityn perustamisessa sovellettiin ensi kertaa kerroksellisen kaivuun viherrakentamistapaa, jota tämän kokeen jälkeen käytettiin muuallakin Vuosaarenhuipulla. Pintamaa kuorittiin rakennustyömaalla maakerroksittain, siirrettiin Vuosaarenhuipulle ja levitettiin samassa järjestyksessä tähän paikkaan. Valmiille maapohjalle on kylvetty mm. keltamataraa, ruusuruohoa ja nuokkukohokkia. Idänmasmalo on levinnyt pintamaan siemenpankista.

    Suomen maatalouden suuri rakennemuutos on päättänyt perinteisen laiduntamisen, niiton ja kaskeamisen. Eläimet laiduntavat nykyisin nurmilla eivätkä luonnonlaitumilla. Tästä syystä kaikki perinneympäristömme ovat uhanalaisia ja niiden lajisto on vaarassa hävitä. Hiljalleen asettuvasta maasta putkahtaa milloin mitäkin, haitallisia vieraslajeja ja korkeita, nopeakasvuisia kasveja. Nämä vievät nopeasti elintilan kukkivilta ruohoilta, jotka sietävät kilpailua heikosti. Vuosaarenhuipun hoitoryhmä niittää tämän niityn kasveja vuosittain ja korjaa niittojätteen pois. Vuosaarenhuipun niittyjen hoidolla vähennetään niittylajien ahdinkoa edes paikallisesti.

Vastuullisen retkeilijän kultaiset säännöt

    • Merkityillä poluilla saa kävellä ja juosta, mutta pyöräily ei alueelle sovellu. Pyörän voi lukita pääsisäänkäynnin pyörätelineeseen.
    • Pysythän poluilla oman turvallisuutesi vuoksi. Maastossa on paljon kiviä, lahoja kantoja ja piikikkäitä ruusuja.
    • Astele varovasti, poluillakin on kiviä ja irtohiekkaa, kun taas sadesäällä voi olla liukasta. Talvikunnossapitoa ei ole. Polut eivät sovellu lastenrattailla kuljettaviksi.
    • Anna kasvien ja pensaiden kasvaa villinä ja vapaina kaikkien iloksi!
    • Jätäthän marjat ja hedelmät ensisijaisesti linnuille ja hyönteisille, lapset voivat joskus ottaa maistiaiset. Vadelmia on riittänyt monena vuotena myös koriin!
    • Vie roskat pääsisäänkäynnin jäteastioille tai kotiisi.
    • Varo jyrkänteitä – niissä kivet ja reunat saattavat sortua.
    • Alueella asustaa kyykäärmeitä ja maa-ampiaisia
    • Tarkkaile ympäristöäsi ja ole varovainen.
    • Tee punkkitarkastus viimeistään kotona!