Katajanokanpuiston (nyk. Tove Janssonin puiston) istutustyöt aloitettiin vuonna 1897 kaupunginpuutarhuri Svante Olssonin piirustusten pohjalta. Hänen suunnitelmansa mukaan rakennettiin puisto, jossa maanmuotoja mukaellen yhdistettiin toisiinsa kolme erillistä, epäsäännöllistä ja eri tasoissa sijaitsevaa istutusta. 9.8.2014 puiston nimi muistettiin Tove Janssonin puistoksi, kun taiteilijan syntymästä oli kulunut 100 vuotta. Aloitteen nimen muutoksesta tekivät Katajanokkaseura ja valtuutettu Anni Sinnemäki.
Puiston yläosassa on aidattu lasten leikkitila leikkivälineineen, turvallisesti pensaiden siimeksessä. Myös koirille on oma ulkoiluaitauksensa. Puiston alaosa on tasainen, koivuja ja vaahteroita kasvava oleskelupuisto, jonka reunoilla puistotilaa reunustavat korkeat syreenit ja jasmikepensaat. Viime vuosina puistoon on myös istutettu kirsikkapuita ja koristeomenapuita. Suuret puut, näyttävät pensasryhmät ja ruusuistutukset patsaan ympärillä tekevät puistosta viehättävän oleilupuiston, jonne moni laivoilta tuleva matkailijakin pysähtyy hengähtämään. Näkymä puistosta ylös ortodoksiseen Uspenskin katedraalin kullattuihin kupoleihin on varsin kohottava. Uspenskin katedraali on koko läntisen Euroopan suurin ortodoksinen kirkko.
Puistoa koristaa romanttinen Vedenkantaja-patsas vuodelta 1923. Vedenkantaja on muodoltaan 1800-luvun realistiseen ja ihanteelliseen kuvanveistotaiteeseen takautuva teos. Patsas esittää vesiruukkua kohottavaa, antiikin ajan asuun pukeutunutta nuorta naista. Kuvanveistäjä Viktor Malmbergin (1867–1936) pronssinen veisto asetettiin nykyiselle paikalleen 1924. Pääkaupungin puistoja koristettiin 1920-luvulla useilla ulkoilmaveistoksilla. Aiheet eivät enää välttämättä olleet kansallisia vaan veistokset olivat vapaita, usein tyyliltään ja sisällöltään klassistisia, antiikin sävyttämiä. Helsingillä oli tarve todistaa olevansa kansainväliset mittakaavat täyttävä metropoli.
