Helsinki on lehmusten kaupunki. Kukinta-aikaan lehmusten vaaleaa, tuoksuvaa kukintaa ei voi olla huomaamatta. Joinakin vuosina sopivilla keleillä tuoksu voi olla vienon huumaava, ainakin se houkuttelee runsaasti pölyttäjiä, kimalaisia ja muita paikalle. Lehmusten kukinta on juuri alkanut Helsingissä, ja ensimmäisenä on kukassa isolehtilehmus.

Lehmuksenkukkien tuoksuun sekoittuu toisinaan aivan toisenlainen lemu, jonka aiheuttaa lehmuksissa elävien kirvojen mesikaste. Lemu muistuttaa oksennuksen hajua ja johtuu mesikasteen käymisestä kivituhkassa. Mm. Espalla leijailee välillä vähemmän miellyttävä lemu.

Lehmus on Helsingin yleisin katupuu. Reilusti yli puolet Helsingin katupuista on lehmuksia ja puistopuistakin melkoinen osa on niitä. Meillä kasvaa pääasiassa kolmea eri lehmuslajia. Monilukuisin niistä on puistolehmus (Tilia × europaea), joka on metsälehmuksen (Tilia cordata) ja isolehtilehmuksen (Tilia platyphyllos) risteymä. Muitakin lajeja voi tarkkaavainen kulkija huomata.

Lehmuksen kukinto on hieman erikoisen näköinen: (2–)4–14 kukkainen ja terälehdiltään kermanvalkoinen kukintoviuhko on kiinni kellanvihreässä, pitkänomaisessa tukilehdessä, joka puolestaan roikkuu kasvavassa versossa. Vaalean vihreät tukilehdet ovatkin näkyvin osa kukintaa.

Eri lehmuslajit voi oppia tunnistamaan myös kukinnoistaan: metsälehmuksen kukinto on hieman pysty tai sojottaa aavistuksen eteenpäin ja tässä se poikkeaa muista lehmuksista. Sekä puistolehmuksen että isolehtilehmuksen kukinnot ovat selkeästi roikkuvia. Isolehtilehmuksen kukintoviuhkoissa on yleensä selvästi vähemmän yksittäisiä kukkia (2–5) ja ne ovat kookkaampia kuin metsälehmuksella. Puistolehmus on ominaisuuksiltaan näiden puolivälistä.

Metsälehmuksia kannattaa kukinta-aikaan käydä ihailemassa vaikkapa Kaivopuistossa leikkikentän laidalla. Lähistöllä Merisatamanrannassa ja Ehrenströmintiellä, Käpylässä Pohjolankadulla tai Munkkiniemen puistotiellä näkee puistolehmusten väleissä paljon isolehtilehmuksia. Käpylässä Pohjolankadulla on useita muitakin lehmuslajeja samassa puurivissä. Se on oikea lehmusbongarin toivekujanne!

Lehmus on puumytologiassa rakkauden ja hedelmällisyyden puu, kuuntele tästä linkistä Laulu kaupungin puista. Siinä kerrotaan, mitä lehmuksen alla voi tehdä.

Kukinta-aika heinäkuun alkupuolisko