Kai tiedät mitä ovat perennat? Nehän ovat monivuotisia ruohovartisia puutarhakasveja, joiden maanpäälliset osat paleltuvat talveksi, mutta juuristo talvehtii niin, että kasvit kasvavat joka kevät uudelleen. Monet perennat ovat loisteliaita kukkijoita. Loppukesä ja alkusyksy ovat perennojen huippukautta: puistojen värikkäät perennat näkyvät kauas, sillä tähän aikaan ovat kukintavuorossa erityisesti kookkaat perennat. Loppukesän perennojen kukan väri on, jostain syystä, usein keltainen tai oranssi. Elokuun alussa kukkivat esimerkiksi päivänliljat (Hemerocallis), nauhukset (Ligularia), piiskut (Solidago) ja syysleimut (Phlox paniculata).

Helsingissä on näyttäviä perennaistutuksia kaikkialla kaupungissa. Perennaistutusten äärellä voi käydä huokailemassa vaikkapa Annalassa (Arabia), Mustankivenpuistossa (Vuosaari), Eiranrannan uusissa puistoissa, Ruoholahden kanavan varrella, Katri Valan puistossa (Sörnäinen), Eiranpuistossa, Otto Iivari Meurmanin puistossa (Käpylä), Kontulan asukaspuistossa tai Sammonpuistikossa (Etu-Töölö).

Taitavasti sommiteltu perennaistutus kukkii koko kasvukauden toukokuusta lokakuulle. Perennat voivat olla näyttäviä myös ilman kukkia: varsinkin varjoperennoilla on usein näyttävät lehdet. Perennat voivat kasvaa perinteiseen tapaan omassa ryhmässään, kerroksellisissa istutuksissa puiden ja pensaiden alla maanpeittoperennoina tai vaikka luiskia verhoamassa.

Kukinta-aika elokuu