Niskalan puulajipuisto eli arboretum

Havualue

Tietoa alueen kasveista

1 Himalajankoivun lajike ’Longtrunk’ — Betula utilis ’Longtrunk’

Itä-Aasiassa tavataan useita koivulajeja, jotka ovat levittäytyneet laajalle alalle lähinnä vuoristojen alaosiin. Viime aikoina on Suomessa voitu viljellä yhä useampia eksoottisia puulajeja, mukaan lukien erilaisia koivuja ympäri maailmaa.

Himalajankoivun Hollannissa viljelyyn valittu lajike ’Longtrunk’ on kotimaisten koivujemme tapaan valkorunkoinen, mutta rungon tuohi irtoaa riippuvalatvuksisesta puusta koristeellisina kiharoina. Suomessa tästä lajikkeesta on vasta vähän viljelykokemuksia. Muuttuva ilmasto tehnee mahdolliseksi tämän kaltaisten, aiemmin meille liian arkojen lajien viljelyn.

Tämä himalajankoivun lajike valittiin istutettavaksi juuri riippuvaoksaisuutensa vuoksi. Puusta toivotaan kehittyvän pienehkö, kauniisti nuokkuvalatvuksinen katseenvangitsija kasvupaikalleen aivan polun varteen.

2 Prunus serrula

Maapallolta tunnetaan satoja tuomien, kirsikoiden, persikoiden, luumujen, mantelien ja aprikoosien Prunus-sukuun kuuluvia puita. Niitä viljellään paitsi hedelmien vuoksi mutta myös koristepuina. Tämän suvun lajeilla onkin tavallisesti upea kukinta ja hyvä syysväri.

Esittelyssä olevaa kirsikkaa ei viljellä edellä mainituista syistä, vaan erityisesti siksi, että sen rungon kuori on kiiltävän mahonginruskea. Laji on meillä harvinainen ja arka, eikä sitä tavata edes kasvitieteellisissä kokoelmissa. Tämä kirsikkapuu kukkii pienin, valkoisin, melko huomaamattomin kukin.

Niskalassa haluttiin aluksi kokeilla, miten tämä kaunisrunkoinen puu menestyisi alueen suojaisissa ja rehevissä olosuhteissa. Yllätykseksi istutettu taimi on menestynyt toistaiseksi suhteellisen hyvin. Nuoressa puussa on jo nähtävillä kaunis tuohi ja on helppo kuvitella, miten upea se olisi varttuneena puuna. Menestyessäänkin pieneksi jäävän puun syysväri on kellansävyinen.

3 Tulppaanipuu — Liriodendron tulipifera

Tulppaanipuu on kotoisin Pohjois-Amerikasta. Siellä sitä tavataan Yhdysvaltain Floridasta aina Kanadan rajoille saakka. Tulppaanipuu on kotiseudullaan erittäin suureksi kasvava puu, joka saattaa saavuttaa yli 60 metrin mitan. Tulppaanipuu onkin koko Pohjois-Amerikan suurikasvuisin lehtipuu.

Nimensä tämä laji on saanut suurista, mutta kuitenkin melko huomaamattomista tulppaanimaisista kukistaan. Ne ovat kellanvihreitä ja kätkeytyvät erikoisen muotoisten lehtien sekaan. Lehdet saavat syksyisin parhaimmillaan kauniin keltaisen syysvärin.

Tulppaanipuu on menestynyt Suomessa vasta aivan viime aikoina, eikä suureksi kasvaneita puita meiltä vielä tunneta. Suomessa tulppaanipuut ovat kukkineet vasta heinä–elokuun vaihteessa.

Tämän ”Yellow-Poplarin” puuaines muistuttaa poppeleiden (Populus) puuainesta. Tulppaanipuu ei kuitenkaan ole sukua poppeleille, vaan on kauniisti kukkivien magnolioiden (Magnolia) lähisukulainen.

4 Japaninpihta — Abies veitchii

Suomessa hyvin menestyvä japaninpihta on eräs kaikkein kauneimmista pihtalajeista. Sitä on viljelty meillä harvinaisena jo sadan vuoden ajan, mutta laji on pysynyt harvinaisena.

Japaninpihta saavuttaa meillä ainakin 15 metrin mitan. Sen oksakulmat ovat kaukoidän pihtalajien tapaan ylöspäin suuntautuvia, mikä lisää puun kaunista säännönmukaisuutta. Leveiden oksien alapinnat hohtavat hopeanvalkoisina, sillä neulaset ovat alapinnoiltaan lähes valkeita. Tässä esitelty puuryhmä on istutettu vasta parikymmentä vuotta sitten, mutta taimet ovat kehittyneet jo suuriksi puiksi. Kauniskasvuisen japaninpihdan käytön soisi lisääntyvän, mutta alati pienenevät pihat tuskin suovat sen käytölle ainakaan lisää mahdollisuuksia.

5 Japaninhemlokki — Tsuga diversifolia

Hemlokit on eksoottinen havupuusuku Itä-Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa. Niitä tunnetaan vain kymmenkunta lajia, joista viisi menestyy meilläkin. Hemlokeille on tunnusomaista kaunis kasvutapa, sirot neulaset ja nuokkuva latvus.

Japaninhemlokki on ainoa meillä menestyvä itäaasialainen hemlokkilaji. Se jää meillä pieneksi, 4–6 metrin mittaiseksi, leveän kartiomaiseksi pikkupuuksi. Hyvin varjossakin menestyvä japaninhemlokki on meillä harvinainen vaikka on hyvin käyttökelpoinen erikoisuus pienemmillekin pihoille. Sen neulaset ovat hyvin lyhyitä, tylppäkärkisiä ja pehmeitä. Neulasten alapinta näyttäytyy lähes liidunvalkeana. Hemlokkien pienet kävyt ovat korumaisen kauniita.

6 Käärmekuusi — Picea abies f. virgata

Jakob Kavaleffilla lienee ollut erityinen suhde käärmekuusiin, sillä Niskalassa kasvoi vielä useita käärmekuusia, kun aluetta inventoitiin 1980-luvulla. Käärmekuusi on tavallisen metsäkuusen muotona pidettävä mutaatio, jossa oksien kehitys on häiriintynyt ja tuloksena on nyt tarkasteltavan puun tapaisia harsumaisia muotoja. Käärmekuusella pääoksat ovat jäykkiä ja harvaan haaroittuneita.

Alkuperäinen käärmekuusi on löydetty Saksasta, mutta samantapaisia on löydetty kaikkialta metsäkuusen esiintymisalueelta. Kaikki tällaiset puut ovat itsenäisesti syntyneitä yksilöitä, jotka ovat kaikki hieman erilaisia. Suomessa on valittu useita erilaisia käärmekuusilajikkeita, joita voi halutessaan sijoittaa haluamiinsa kohteisiin vaikkapa rumankauniiksi katseenvangitsijoiksi, kuten Kavaleff aikoinaan.

7 Kiinanpunapuu — Metasequoia glyptostroboides

Kiinanpunapuu oli maailmansensaatio, kun se löydettiin 1940-luvulla, sillä siihen aikaan luultiin kaikkien maapallon havupuulajien jo löytyneen. Aiemmin tämä suku tunnettiin vain tertiäärikauden fossiililöydöistä.

Kiinanpunapuun lähisukulainen on maailmankuulu pohjoisamerikkalainen mammuttipetäjä (Sequoiadendron giganteum). Kiinanpunapuu poikkeaa kuitenkin tästä jättimäisestä sukulaisestaan monin tavoin. Silmiinpistävintä on se, että kiinalaislaji on lehtensä varistava lehtikuusien (Larix) tapaan, kun mammuttipetäjä on ainavihanta. Koolla on merkitystä tässäkin tapauksessa, sillä luonnossa 30 metriseksi kasvava kiinanpunapuu on hillittykasvuinen verrattuna lähes satametrisiin kalifornialaisiin mammuttipetäjiin, joiden rungon poikki saattaa kulkea tie.

Meillä kiinanpunapuu jää menestyessään todennäköisesti noin viiden metrin mittaiseksi. Sitä on voitu viljellä maan suotuisimmissa osissa vasta aivan viime aikoina ilmaston muututtua sille suotuisampaan suuntaan. Mammuttipetäjä ei menesty meillä.

8 Aitopihta — Abies procera

Aitopihta on mitoiltaan paljolti samankaltainen kuin jättipihta (Abies grandis). Sekin kuuluu puiden ”stadionsarjaan”. Meillä aitopihta ei ilmastollisesti ole juuri jättipihtaa kestävämmän lajin maineessa.

Aitopihtaa pidetään muodoltaan yhtenä kauneimmista pihtalajeista. Aitopihdan havu on koristeellista, väriltään sinivihreää. Neulaset ovat luonteenomaisella tavalla käyriä. Tätä nopeakasvuista pihtalajia viljellään erittäin runsaasti Tanskassa leikkohavuksi joulunajan sidontatöihin, jolloin sitä kutsutaan kuningaspihdaksi. Taitavat tanskalaiset onnistuvat kauppaamaan näitä havuja ympäri Euroopan, myös Suomeen.

Tästä lajista on meiltä kokemuksia vasta lyhyeltä ajalta, sillä sitä ei ole pystytty viljelemään Suomessa ennen ilmaston muuttumista viimeisten parin vuosikymmenen aikana.

9 Jättipihta — Abies grandis

Jättipihta kuuluu niihin suurikokoisten havupuiden ryhmään, jotka kotiseudullaan Pohjois-Amerikassa saavuttavat kahden metrin halkaisijan rungon tyvellä ja yli 70 metrin mitan, ja ovat täten saman korkuisia kuin Stadionin torni (72 m) meillä.

Suomessa tämä suurikasvuinen pihta ei suinkaan saavuta edellä kuvattuja mittoja, sillä se on meillä ilmastollisesti melko arka eikä sitä voida viljellä enää menestyksellisesti Sisä-Suomessa. Jättipihta on eräs kaikkein nopeakasvuisimpia pihtalajeja ja Niskalankin taimissa voidaan nähdä lähes metrin mittaisia vuosikasvaimia. Nopeasta alkukehityksestä huolimatta istutetut kolme taimea ovat toistaiseksi olleet kestäviä Niskalassa.

Jättipihta on helpoimmin tunnistettavissa neulasistaan, jotka ovat hyvin pitkiä ja kampamaisesti oksille asettuneita.

10 Lutzinkuusi — Picea x lutzii

Pohjoisamerikan luoteisosissa esiintyvä lutzinkuusi on luonnossa syntynyt valkokuusen (Picea glauca) ja sitkankuusen (Picea sitchensis) välinen risteymä. Risteymän merkkinä lutzinkuusen nimessä on vinoristi tieteellisen sukunimen ja epiteetin välissä.

Valkokuusi esiintyy laajalti Yhdysvalloissa ja Kanadassa ja ulottuu lähes Atlantilta melkein Tyynelle valtamerelle saakka. Valkokuusen esiintymisalueen läntisimmissä osissa mantereisen valkokuusen ja erittäin mereisen sitkankuusen levinneisyysalueet kohtaavat, jolloin syntyy näiden kahden lajien välinen kuusiristeymä, lutzinkuusi. Tällaiset kahden lajin väliset risteymät ovat luonnossa harvinaisia, vaikka ihmisen toimesta hyvin monia kuusilajeja pystytäänkin risteyttämään.

Meidän kannaltamme lutzinkuusi on siinä mielessä käyttökelpoinen, että meillä melko arka sitkankuusi saa näin paremmat mahdollisuudet selviytyä, tosin vain osana risteymää. Lutzinkuusi on perinyt sitkankuuselta neulanterävät neulasensa, sinertävä värisävy taas on periytynyt valkokuuselta.

11 Bosnianmänty — Pinus heldreichii var. leucodermis

Balkanilta kotoisin oleva bosnianmänty on melko pienikokoinen mäntylaji. Se kasvaa kotiseudullaan parhaimmillaan yli 20 metrin mittaiseksi, mutta jää meillä kenties puoleen tästä mitasta.

Vantteravartinen puu tunnetaan myös nimellä harmaarunkomänty, sillä rungon kuori värjäytyy puun ikääntyessä harmaaksi. Bosnianmännyn neulaset ovat syvänvihreitä verrattuna meikäläisen männyn sinivihreisiin neulasiin. Sen kävyt ovat lähes kaksi kertaa meikäläisen männyn käpyjen kokoisia ja siten koristeellisia.

Bosnianmänty on menestynyt Suomessa aiemmin huonosti, mutta viime aikoina muuttuva ilmasto on tehnyt sen viljelyn mahdolliseksi ainakin maan eteläosissa. Menestyessään bosnianmänty voisi olla edullisilla paikoilla käyttökelpoinen joskus ehkä liiaksikin istutetun vuorimännyn (Pinus mugo) vaihtoehtona.

12 Koreanpihta — Abies koreana

Pihtoja eli ”jalokuusia” tunnetaan maapallolta yli 40 lajia. Kuusien (Picea) kanssa niillä ei itse asiassa ole mitään tekemistä vaan kyseessä on täysin toinen kasvisuku. Molemmat tosin ovat kasvutavaltaan selvästi kartiomaisia.

Koreanpihta on pienikasvuinen laji, joka harvoin yltää 15 metrin mittaan. Yleensä se jää vain muutaman metrin korkuiseksi, kaunismuotoiseksi pikkupuuksi, joka palkitsee kasvattajansa usein runsaalla käpysadolla jo nuorena. Pihtalajien kävyt syntyvät puun latvukseen ja kynttilöiden tapaan osoittavat suoraan ylöspäin. Siementen kypsyttyä pihtojen käpysuomut irtoavat, ja pystyyn jää pelkkä käpyranka.

Koreanpihta löydettiin viimeisten pihtalajien joukossa. Tässä esitelty koreanpihtaryhmä perustuu Pohjoismaisen arboretumretkikunnan siemenkeruuseen Korean niemimaan eteläkärjessä sijaitsevalle Chejun saarelle. Tämä saari on juuri sama paikka, mistä laji on alun perin kerätty ja kuvattu tieteelle.

Havualueen opastaulu