Niskalan puulajipuisto eli arboretum

Eurooppa

Tietoa alueen kasveista

1 Metsätammi — Quercus robur

Tammi tai metsätammi, kuten sen virallinen suomenkielinen nimi kuuluu, on kaikille tuttu jalo lehtipuumme. Luonnonvaraisena sitä esiintyy kapeana nauhana lähinnä maamme lounaisimmissa osissa, mutta tammi menestyy viljeltynä paljon pohjoisempana. Jopa Tornion kaupungin arboretumissa kasvaa tammi.

Metsätammea tavataan koko Euroopassa ja sen levinneisyysalueen pohjoisraja jatkuu Pietarista hieman Moskovan kaakkoispuolelle. Ruotsinvallan aikaan tammi oli Suomessa kruunun omistama puu, ja parhaat tammirungot päätyivät laivojen rakennustarpeiksi. Suuria tammia onneksi kuitenkin jäi kaatamatta. Suurimmat mitatut tammet Suomessa ovat rungonympärysmitaltaan yli kuusimetrisiä.

Tammi on pitkäikäisimpiä luonnonvaraisia lehtipuitamme. Vaikka tammen sanotaankin olevan melko vaatimattoman kasvualustansa viljavuuden suhteen, menestyy se parhaiten rehevillä, läpäisevillä mailla. Tammia levittävät luontoon mm. närhet. Ne löytävät varmuudella terhoja tuottavat tammet ja keräävät siemensadon varastoihin, joista itää tammentaimia kun ilmeisen hajamieliset linnut unohtavat varastojensa sijainnin.

Niskalassa voi nähdä ainakin kahdentyyppisiä metsätammia. Tässä ja esimerkiksi Kuninkaantammentien kujanteessa kasvaa hyvin kehittyvä ja pulleita terhoja tekevä muoto. Siellä täällä on myös hoikaksi jääviä, puikeaterhoisia tammia, jotka eivät ole menestyneet yhtä hyvin. Kerrotaan, että Jakob Kavaleff hankki puiden siemeniä ulkomaanmatkoiltaan. Kenties kumpikin Niskalan tammikannoista perustuu hänen hankintoihinsa. Niskalassa tammi tuskin on luonnonvarainen vaan Kavaleff lienee istuttanut alkuperäiset puut.

2 Etelänpihlaja — Sorbus torminalis

Eurooppalainen etelänpihlaja ei lainkaan ensikatsomalta muistuta pihlajaa. Sen lehdet ovat ehyet ja omalaatuisesti liuskoittuneet. Kukkiessaan sen kuitenkin tunnistaa pihlajaksi. Myöhään syksyllä kypsyvät marjat ovat taas väriltään vihertäviä tai ruskehtavia. Valitettavasti ne tuskin ehtivät Niskalassa kypsyä, joten emme pääse toteamaan, maistuvatko nämä syötävät marjat todella taatelilta, kuten väitetään.

Etelänpihlajaa esiintyy koko Manner-Euroopassa. Se on yleensä yksirunkoinen, jopa 25 metrin mittaiseksi kasvava, leveälatvuksinen, suuri puu.

Jänis ja rusakko eivät kotipihlajaan (S. aucuparia) kajoa, ilmeisesti maku ei niitä miellytä. Sen sijaan etelänpihlaja houkutteli ristiturpia jopa kiipeämään suojaverkkojen yli maistamaan tätä herkkua. Niskalan kolmelle etelänpihlajalle jouduttiin virittämään korkeammat suojaverkot, niin houkuttelevaa etelänpihlajan kuori ilmeisesti on. Etelänpihlaja kuuluu Niskalan alkuperäislajeihin, tosin Kavaleffin istuttamana sitä ei enää arboretumissa kasva.

3 Liuskalehtinen metsävaahtera ’Paldiski’ — Acer platanoides ’Paldiski’

Paldiski on kaupunki Viron luoteisrannikolla. Sieltä löytyi tämä erikoinen metsävaahteran liuskalehtinen muoto, joka on vasta hiljattain saatu kaupalliseen viljelyyn.

Metsävaahterasta tunnetaan eri tavoin liuskalehtisiä muotoja puolisen tusinaa. Vanhimmat niistä ovat olleet viljelyssä jo yli 300 vuoden ajan. Niskalaankin niitä on istutettu kolmea eri muotoa. Puiden liuskalehtisyys on perinnöllistä. Pienempi yhteyttävä lehtien pinta-ala johtaa tavallisesti pienempikokoiseen puuhun.

Tämän lajikkeen liuskalehtisyys on hyvin poikkeavaa eikä varttuneita puita ole edes Virossa, sillä tarinan mukaan alkuperäisen puun päälle peruutti kuorma-auto. Onneksi siitä oli ehditty ottaa talteen lisäysmateriaalia. Puun lopullinen koko selviää sen kasvaessa näillä sijoillaan toivottavasti monia vuosikymmeniä.

4 Linnunkirsikka ’Plena’ — Prunus avium ’Plena’

Linnunkirsikka on eurooppalainen kirsikkalaji, jota tavataan luonnonvaraisena vielä Tanskassa. Nimensä tämä laji on saanut etenkin lintujen suosimista, pienistä, punaisista kirsikoistaan. Ne ovat yleensä hieman happamia, mutta hyvin makeahedelmäisiä kantoja syntyy aika ajoin.

Linnunkirsikka kukkii lehtimisen aikaan valkoisin kukin, jotka varttuneissa puissa aurinkoisella paikalla saavat aikaan todellisen kukkapilven muutamaksi päiväksi. Tässä esitelty kerrottukukkainen muoto on kukkiessaan todella kaunis näky, etenkin, jos kukintaa pääsee katsomaan altapäin. Kerrotut kukat nimittäin nuokkuvat kellomaisesti ja avautuvat alaspäin. Linnunkirsikan syysväri saattaa olla todella näyttävä kaikissa keltaisen, oranssin ja punaisen sävyissä.

Tätä kerrottukukkaista muotoa pidetään arempana kuin itse lajia, joka sekään ei ole meillä kaikkein kestävimmän kirsikan maineessa. Se menestyy luotettavasti vain eteläisessä Suomessa.

5 Euroopanpyökki — Fagus sylvatica

Pyökkien suku käsittää alle 20 lajia Euroopassa, Itä-Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa. Suomeen saakka ei euroopanpyökin luontainen levinneisyysalue ulotu, mutta Etelä-Ruotsissa pyökkimetsiä jo esiintyy.

Koko Manner-Euroopan alueella esiintyvä laji muodostaa monille tuttuja, kesäaikaan hyvin varjoisia pyökkimetsiä, joiden alla ei kevätaspektin jälkeen näytä kasvavan juuri mitään. Pyökki kasvaa hyvin suureksi puuksi, jonka puuaines on käyttökelpoista monessa tilanteessa. Useimmilla meistä on tietämättään hyvin henkilökohtainen kosketus pyökkiin, sillä puiset jäätelötikut valmistetaan pyökistä.

Suomessa euroopanpyökkejä on viljelty jo Ruotsinvallan aikana, mutta ne menestyivät tuolloin huonosti. Viime aikoina euroopanpyökki on kuitenkin osoittautunut täysin kestäväksi esimerkiksi Helsingin seudulla. Pyökkiä on kaupungin toimesta viime vuosina istutettu sekä puistoihin että kokeeksi pieniä määriä kaupunkimetsiin.

Niskalassa euroopanpyökkejä ei tiettävästi Kavaleffin aikaan kasvanut. Nykyiset istutukset Euroopan osa-alueella käsittävät kolmea eri luonnonkantaa. Lisäksi pyökkien erilaisia muotoja tai lajikkeita on Niskalaan istutettu kymmenkunta erilaista.

6 Vuoritammi — Quercus macranthera

Maapallolta tunnetaan kaikkiaan noin 500 tammilajia. Suomessa niistä esiintyy luonnonvaraisena yksi laji, metsätammi (Quercus robur). Tämän lisäksi meillä voidaan vaihtelevalla menestyksellä viljellä etenkin nykyisin lähes pariakymmentä eri tammilajia. Eräs eksoottisimmista meillä menestyvistä tammilajeista on vuoritammi, joka on kotoisin pohjoisesta Iranista ja Kaukasukselta.

Vuoritammi on helppo erottaa metsätammesta hyvin karvaisten versojensa perusteella. Vuoritammi on Suomessa hyvin harvinainen, sillä niitä tunnetaan meiltä kaikkiaan kenties kymmenkunta puuta, jotka kaikki ovat aivan viime vuosina istutettuja. Lajia on kuitenkin viljelty meillä aiemminkin. Helsingin yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa Kaisaniemessä kasvoi nelisenkymmentä vuotta puu, joka paleltui talvisotatalvena 1940. Niskalan nuorelle puulle toivotaan menestystä ja pitkää ikää suojaisalla ja rehevällä kasvupaikallaan.

7 Kaukasiansiipipähkinä — Pterocarya fraxinifolia

Siipipähkinät ovat jalopähkinöiden (Juglans) lähisukulaisia. Niitä tavataan luontaisesti lähinnä Aasiassa. Ainoa siipipähkinälaji, jota esiintyy myös Kaukasiassa ja Kaakkois-Euroopan alueella on tässä esitelty kaukasiansiipipähkinä.

Yleensä kaukasiansiipipähkinä on monirunkoinen, meillä usein pensasmainen puu. Sen lehdet muodostuvat lehdyköistä pihlajanlehtien tapaan mutta ovat paljon suurempia. Nimensä siipipähkinät ovat saaneet hedelmistään, siivekkäistä pikku pähkinöistä, jotka riippuvat kuin korut kauniissa tertuissa puun lehviltä. Syötäviä pikkupähkinät tuskin ovat.

Kaukasiansiipipähkinä on ollut meillä arka ja tässä esiteltävä kanta on Ruotsissa viljelyyn valittu, ominaisuuksiltaan Pohjolaan mahdollisimman hyvin soveltuva. Sen menestymistä seurataan mielenkiinnolla.

8 Metsävaahtera — Acer platanoides

Kaikille tuttu metsävaahtera kuuluu jaloihin lehtipuihimme yhdessä saarnen (Fraxinus excelsior), tammen (Quercus robur), metsälehmuksen (Tilia cordata) sekä kynä- ja vuorijalavan (Ulmus laevis, U. glabra) kanssa. Vaikka metsävaahtera onkin meillä luonnonvarainen, on enää vaikea osoittaa, mitkä vaahteroista todella ovat alkuperäisiä, mitkä taas ihmisen toiminnan tuloksena kasvaneita ja levinneitä. Suotuisissa olosuhteissa metsävaahtera on hyvin tehokas leviämään siemenestä ja se sietää nuorena esimerkiksi kuusien varjostusta hyvin.

Syysvärien suhteen metsävaahtera on eräs hienoimpia puitamme. Se saa yleensä keltaisen tai kellanoranssin ruskan, jonka voimakkuus vaihtelee vuosittain. Lehtiä rumentavat tervatäpläsienen muodostamat laikut eivät ole puulle vahingollisia. Vaahteran maatuvat lehdet eivät paranna maata, sillä vaahteran karike on monista muista lehtipuista poiketen hapanta.

Metsävaahtera on Suomessa melko lyhytikäinen puu, sillä se saa viljeltynä lähes poikkeuksetta vaivoikseen erilaisia lahottajasieniä, jotka heikentävät muuten kovapuista vaahteraa niin että puu nujertuu usein jo sadan vuoden iässä.

Metsävaahtera on valittu Helsingin nimikkopuuksi. Sen levinneisyys ulottuu Manner-Euroopasta aina Ukrainaan ja Valko-Venäjälle. Se puuttuu Brittein saarilta ja Pyreneitten niemimaalta.

9 Turkinpähkinäpensas — Corylus colurna

Turkinpähkinäpensas on pähkinöiden (Corylus) suvun suurikasvuisin ja ainoa puumaiseksi kasvava laji (suomenkielisestä hieman harhaanjohtavasta nimestään huolimatta). Kaikki muut kymmenkunta lajia ovat pensaita. Turkinpähkinä on kotoisin Kaakkois-Euroopasta Vähään-Aasiaan ulottuvalta alueelta. Sillä on huomiota herättävä, tuhkanharmaa, korkkimainen kuori, joka on hyvin koristeellinen. Turkinpähkinän oksat ovat lyhyitä, kasvutapa hyvin symmetrinen ja säännöllinen. Kotiseudullaan turkinpähkinä saavuttaa jopa yli 20 metrin mitan, mutta Suomessa se jäänee pienemmäksi.

Edellä kuvattujen ominaisuuksiensa vuoksi turkinpähkinää on käytetty runsaasti katupuuna eurooppalaisissa kaupungeissa, mm. Ruotsissa. Se on kokeilussa myös Helsingin kaupungin katupuuarboretumissa Vartioharjussa. Turkinpähkinä on Suomessa hyvin harvinainen laji, jonka kasvattamista on ryhdytty kokeilemaan vasta viime vuosina ilmastonmuutoksen myötä.

10 Isolehtilehmus — Tilia platyphyllos

Maapallolta tunnetaan yli 40 lehmuslajia. Suomessa viljellään niistä yleisesti muutamia, lisäksi meillä esiintyy luontaisena yksi laji, metsälehmus (T. cordata). Monet ovat ehkä tietämättäänkin nähneet isolehtilehmuksia, sillä niitä tapaa Helsingin, niin kuin muidenkin kaupunkien, puistoistutuksissa yhdessä yleisimmän puistopuumme, puistolehmuksen (T. x europaea) kanssa.

Lehmukset ovat vaikeita tunnistettavia jopa asiantuntijoille. Isolehtilehmus on kuitenkin helpoimmin tunnistettavia lehmuslajeja sen karvaisten lehtien sekä vuosiversojen vuoksi. Isolehtilehmus kukkii heinäkuun alussa lehmuksista ensimmäisenä. Sen kukat ovat kellanvalkeat, melko suuret ja lehmusten tapaan tuoksuvat. Lehmukset ovatkin erinomaisia mesikasveja.

Niskalassa voi nähdä monen ikäisiä ja monen tyyppisiä isolehtilehmuksia. Pohjois-Amerikan osa-alueella kasvaa muutama Kavaleffin istuttama vanha puu, muualla arboretumissa on nuorempia yksilöitä, kuten tässä, Euroopan osa-alueella, 1990-luvulla istutettu puu. Sen läheisyydessä on kaksi 2010-luvulla istutettua puuta. Lähemmin tarkasteltaessa voi havaita, että nämä kaikki ovat hieman eri tavoin karvaisia ja niiden versot ovat hieman erivärisiä. Kaikki ne kuitenkin ovat Manner-Euroopasta kotoisin olevia isolehtilehmuksia.

11 Lehtojalava — Ulmus minor

Lehtojalavaa tavataan luonnonvaraisena jo eteläisessä Ruotsissa, jossa sitä esiintyy lehtimetsissä usein yhdessä vuorijalavan (U. glabra) kanssa. Sirorakenteinen lehtojalava ei kasva yhtä suureksi kuin meille tutumpi vuorijalava. Viljeltynä se jää vieläkin pienemmäksi saavuttaen kuitenkin esimerkiksi hyvinkin harmaalepän mitan.

Lehtojalava on esimerkki lehtipuulajeista, joita esiintyy jo vain hieman meitä edullisimmissa olosuhteissa. Tulevaisuudessa ne saattavat ilmaston muuttuessa yhä paremmin sopeutua uusiin olosuhteisiin. Toistaiseksi lehtojalava on meillä harvinainen puulaji, joka menestyy vain maan suotuisimmissa osissa.

12 Mustaselja — Sambucus nigra

Eurooppalainen mustaselja poikkeaa meille tutusta, niin ikään eurooppalaislähtöisestä terttuseljasta (S. racemosa) ravinnoksi kelpaavien kukintojensa sekä marjojensa puolesta.

Jo eteläisessä Ruotsissa luonnonvarainen mustaselja on meillä puutarhakasvina melko arka, eikä sillä esteettisesti ole runsaasti tarjottavanaan. Sen kukista saadaan kuitenkin suositun seljankukkamehun aineksia ja myöhemmin marjat voidaan keittää seljamehuksi. Terttuseljasta poiketen mustaselja ei ole juurivesallinen ja on siten helpompi pitää aisoissa.

Eurooppa osa-alueen opastaulu pdf-tiedostona