Keskuspuiston kainalossa – Maunulan vehreät 1950-luvun puistot

Kirsikka­puronpuisto

Pitkulaisen Kirsikkapuron puiston juju on sen läpi virtaava, mutkitteleva puro ja mittava Prunus ja Pyrus-hedelmäpuiden kokoelma. Kapea, pitkulainen puisto on myös maisemallisesti kaunis. Puiston katkaisevat Pirkkolan alueen poikkikadut. Pohjoisin osa on luontaista metsää. Kahdella muulla osalla on nurmikenttiä ja laaja kokoelma erilaisia kirsikkapuita, luumupuita, kriikunapuita ja päärynäpuita, maustettuna perinteisillä puistopuilla kuten jalavilla. Alun perin, vuonna 1998 hedelmäpuita istutettiin 210 kappaletta, mutta talvipakkaset ovat verottaneet osan niistä. Keväisin nurmialue on sinisenä sinne istutetuista 15000 Scillan eli idänsinililjan sipulikukista.

Puiston pohjoisosassa on huonokuntoinen maakellari, joka on ilmeisesti kuulunut viereiselle, Lars Sonckin suunnittelemalle huvilakiinteistölle, jossa toimii nykyisin Steinerpäiväkoti Pikku Marjatta.

Pirkkolantieltä puistoon tultaessa on pieni leikkipaikka ja todella suuri salava tervehtimässä puistoon tulijoita. Maunulan aluesuunnitelmassa on Kirsikkapuronpuiston leikkipaikkaa ajateltu kehitettäväksi niin, että lapset voisivat hyödyntää leikeissään virtaavaa vettä.

Kirsikkapuronpuisto

entinen Puropuistikko

Pinta-ala 3 502 m2

Suunnittelija Sirpa Tikka 1998, alkuperäinen puisto 1960-luvulta

Kirsikkapuronpuisto

entinen Puropuistikko

Pinta-ala 3 502 m2

Suunnittelija Sirpa Tikka 1998, alkuperäinen puisto 1960-luvulta